tiistai 6. joulukuuta 2011

Joulukuun kuudes

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Mielissäni suomen itsenäisyys on niin kallisarvoinen asia, että  siinä on aina oma juhlallinen tunnelmansa. Tätä Suomen 94:ttä itsenäisyyspäivää vietämme kotona. Isompi poika kävi aamulla kiskomassa hulmuavan lipun salkoon ja pienempi poika sytytteli sinivalkoisia kynttilöitä. Perheen isoin miespuolinen katselee telkusta talvisotaa...


Omat lapsuuteni ja  nuoruuteni itsenäisyyspäivät olivat yleensä kiireisiä. Monenlaisia juhlallisia tilaisuuksia, joissa sain olla mukana tekemässä yhteistä juhlaa.  Nuorina partiolaisina olimme monena vuonna kynttiläkulkueessa mukana kävellen kotipitäjämme teitä pimenevässä illassa. Itsenäisyyspäivinä sytytettiin paikkakunnallamme myös perinteisesti iso joulukuusi kynttilöihin...Sitä täytyi aina käydä katsomassa. Monena vuonna tähän aikaan oli paukkupakkaset ja paljon lunta. Muistan tosin myös joulun, kun äidin ja pikkusiskon kanssa kuljimme kaatosateessa kuraisia teitä  kynttilänsytytystä katsomaan.

Nuoruudessani taisimme esiintyä kansanmusiikkiyhtyeemme kanssa aika usein joulukuun kuudes paikkakuntamme itsenäisyysjuhlassa. Muistan kerrankin erään vanhemman miehen, joka istui tyytyväisen näköisenä katsomon eturivissä ja juhlan jälkeen liikuttuneena totesi, että se oli paras esitys, mitä hän on ikänään nähnyt:) Ehkä me nuoret neitoset  tyylikkäästi kansallispuvuissa vetosimme johonkin suomalaisuuden syvimpään olemukseen:)))

Äsken alkoi juuri ripotella kevyitä lumihiutaleita - ehkä sittenkin saamme vielä valkean lumipeitteen sinisen taivaankannen seuraksi! Hyvää ja juhlallista itsenäisyyspäivää!


1 kommentti:

  1. Voi että... Täällä sitä ollaan joulutunnelmissa keskellä tammikuun sadetta. Tämä asiat ovat juuri niitä, joita itsekin muistelen ja oppilailleni kerron - soihtukulkue ja pikku yhtyeemme, josta olimme niin ylpeitä! Ihana blogi sinulla, ja kirjoitat hyvin!

    VastaaPoista