perjantai 14. joulukuuta 2012

Lucia tuo valon

Eilen, 13.12., vietettiin Lucian päivää. Seurasin Ylen suoraa lähetystä netistä. Kuten jo aikaisemmin kerroinkin, on tämän vuotinen valtakunnallinen Lucia tuttu tyttö kotikulmilta. Lucia-neidoksi valittu Julia Hanhikoski kruunattiin Helsingin tuomiokirkossa. Kruunauksen suoritti puolustusministeri Carl Hägglund. Kirkossa esitettyjen laulujen jälkeen Lucia laskeutui kulkueineen tuomiokirkon portaita Senaatintorille, jossa väkeä näytti olevan paljon. Lucia-kulkue jatkoi tästä matkaansa kaupunkikiertueelle...


(Kuva lainattu Ylen sivuilta!)


Lucia-perinne juontaa juurensa Sisiliaan. Pyhä Lucia Pyhä Lucia, latinaksi Santa Lucia, eli noin vuosina 283-304. Hän on katolisen kirkon pyhimys,  joka koki marttyyrikuoleman.


Lucia-perinne alkoi jo 1700-luvulla Ruotsissa. 1900-luvulla se kulkeutui myös Ahvenanmaalle ja sieltä muille Suomen ruotsinkielisille alueille. Suomessa Lucia-perinnettä on vaalittu kaksikielisillä alueillamme vuodesta 1949 saakka.

Myös lasteni ruotsinkielisessä koulussa Lucia-juhlaa vietetään vuosi vuoden jälkeen. Kun eilen  sanoin pojalle, että "Tänään on sitten Lucia-päivä", hän huudahti "Jee,  saadaan sitten koulussa Lusse-bullia!" Niin, miehenkin juuri muisteli, että Lucia-päivän aamuna koulussa tarjottiin aina oppilaille mehua ja Lucia-pullia. Oma kouluni on suomenkielinen ja siellä ruoan jälkeen tarjottiin pullat -aika harva suomenkielisistä oppilaista osasi niitä sen kummemmin yhdistää Lucian päivään kuuluviksi...

Lucia-keräys muuten jatkuu aina tammikuun 2013 loppuun saakka. Sen tuotto ohjataan yksinäisten vanhusten tueksi.

Tässä alla linkki Yle areenan sivuilta löytyvään Lucia-juhlaan. Tallenne on katsottavissa vielä 27 päivän ajan!

 http://areena.yle.fi/tv/1735345

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti