maanantai 6. lokakuuta 2014

Haaveilen joulutoreista, osa IV, Berliini


Ja nytpäs pääsette virtuaalimatkalle Berliiniin.
(Kuvat lainattu eri sivustoilta netistä)

europa center

Joulumarkkinoita sydämensä kyllyydestä etsivälle Berliini on todellinen keidas. Kaupungista löytyy kymmeniä joulumarkkinoita.

Berliinin suurin ja kuuluisin joulumarkkinapaikka sijaitsee Breitscheidplatzilla,  aivan keisari Wilhemin muistokirkon vieressä. Joulutori on avoinna kirkon raunioiden vieressä -itse kirkko joutui pommituksen kohteeksi toisen maailmansodan aikana.

Tällä joulutorilla on tarjolla  170 myyntikojua.  Valikoimista löytyy  joulukoristeita, leluja, paikallisia herkkuja, puuveistoksia, vaatteita,  koruja, ja taidekäsitöitä. Jos kylmä hiipii luihin ja ytimiin, voi sitä koettaa karkottaa  nauttimalla kuumaa kaakaota, glögiä tai punssia.

Christmas market

Erityisesti lapsenmielisyyttäni ( ja tietysti ammattikasvattajan roolissa ja myös äitinä) haluaisin piipahtaa pikkuväen raatihuoneella Rotes Rathausin  edustalla. Pikkuisille markkinakävijöille on  tarjolla poniratsastusta ja kieppumista historiallisessa karusellissa. Berliinissä joulumarkkinoilla voi huvitella myös luistellen. Lainahokkareilla pääsee kiertämään Neptunbrunnen-suihkulähdettä kiertävää rataa. Äänimerkin kajahdettua kaikki luistelijat vaihtavat kuin taika-iskusta samanaikaisesti suuntaa. Jos luistamisen jalo taito on vielä hakusassa, on mahdollisuus lainata pingviinikelkkoja huterille jaloille tueksi.:)

Christmas Market

Spandaun joulumarkkinat  lienevät yhdet  perinteisimmistä ja suurimmista. Spandau tosin sijaitsee hieman Berliinin ulkopuolella. Torilla on jopa nelisensataa  kojua viikonloppuisin, arkipäivinä vähän vähemmän! Tarjolla on päivittäin musiikkiesityksiä ja keskiviikkoisin on teemana perhepäivä. Kauniita jouluvaloja, valtaisa joulukuusi, karamelleja ja leivonnaisia...


Christmas Market Berlin

 Opernpalais- ja Gendarmenmarktin joulutoreihin voi tutustua myös  oppaan kanssa! Opastuksessa tarjoillaan tietoa  ennen kristinuskoa vallinneista myyteistä, kristillisestä joulunvietosta sekä  joulun kaupallistumisesta. Olisipa mielenkiintoista!

Sophienstraßella paikalliset käsityöläiset ja ympäristöjärjestöt kaupittelevat myssyjä, villapaitoja ja laukkuja.  Nämä ovat erityisesti ekoilijoiden markkinat, bratwurstitkin ovat luomutavaraa.
Mieskuoron laulellessa vanhoja joulusävelmiä, maistuu ehkä glühweinmukillinen...

Weihnachtsmarkt sophienstraße©Flickr












Vielä mainittakoon  Charlottenburgin linnan  joulumarkkinat. Sieltä voi löytää erityisesti kynttilöitä, astioita, koruja tai koristeita. Kovin houkuttelevilta kuulostaa lebkuchenit, värikkäästi koristellut piparit, joihin on pursoteltu sulosanomaisia tekstejä. Näit tavataan antaa lahjoiksi rakkaimmille ja lapsille.
 
 

Ja sitten vilkaisu videoon!
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Päivitettyä tietoa: http://www.tripsteri.fi/berliini-blogi/berliinin-parhaat-joulumarkkinat

    VastaaPoista