Tässä juuri sadattelin hidasta tavaran toimittajaa. Tilasin nimittäin isälleni jo useita viikkoja siten kaikki lahjat netin kautta. Muutoin toimikin hyvin, mutta yksi paketti on edelleen jossain kateissa... Onneksi ei ollut ainukainen paketti, niin kestän tämän, mutta ärsyttää tuollaiset firmat, jotka ei toimita tavaroita lupaamassaan aikataulussa. Ja vielä se, ettei kuulu edes mitään pahoitteluja asiasta! Onneksi tärkein tavara toimitettiin nopeasti. Täytyy vain todeta isälle, että onhan elämää joulun jälkeenkin. Juuri viikolla isän kanssa puhelimessa juttelin ja toivoi ainoastaan terveyttä lahjaksi...Kunpa sitä voisikin jostain tilata, niin ostaisin koko erän! Isällä oli viikolla useampia lääkärikäyntejä ja pitkän vaikean kauden jälkeen viimeinkin lääkärit olivat kaikki osaltaan toiveikkaampia. Tämä pelasti sekä vanhempieni että omankin jouluni! Toiveikkuus on ihana sana! Varsinkin juuri ennen joulua!
Melko kylmää ilmaa on pidellyt. Täällä oli tänään reippaat -24 astetta. Kerrankin on ollut otolliset jäälyhtyjen tekoilmat. Meillä onkin tehty monenkokoisia lyhtyjä, aion laittaa niitä pihalle aattoiltana. Kuvassa pienoinen, kakkumuottiin valettu jäälyhty, jota koristaa juhannuksen tienoilla keräämäni vihreät koivunlehdet... Ihania...
Huomenissa voisikin vielä tekaista muutaman vesiväreillä värjätyn lyhdyn noiden tavanomaisen kirkkaiden lisäksi!