Joulukoriste, josta tulee lapsuus mieleen? Minulle yksi niistä on punaiset, perinteiset jouluvalot, jotka on tehty valaisimien muotoon teemalla "Usko, toivo, rakkaus."
Nämä jouluvalot ovat lähtöisin Pietarsaaresta. Lapsuudessani perheeni kävi siellä usein. Isä osti joskus 70-luvulla meille omat valot. Ne oli joka joulu olohuoneen ikkunassa.
Nämä symbolit ovat vanhoja. Pietarsaarelaisissa perinteissä kerrotaan niiden liittyneen usein merimiesammatteihin. Samoja symboleja on ollut jo 1600-luvulla kaiverrettuina esimerkiksi huonekaluissa ja kirstuissa.
Pietarsaaressa on ollut joulukatu jo 1850-luvulta saakka. Silloiset symbolit Isollakadulla tosin olivat kaksi ristiä ja ankkuri niiden välissä. Sydämen tiedetään varmuudella olleen koristeena mukana vuonna 1913.
Alkuperäiset symbolit "tro, hopp och kärlek" on valmistettu puukehikoista, jotka oli päällystetty öljyyn kastetulla paperilla.
Vanhemmillani on nuo samat kotikäyttöön tehdyt pienet symbolikoristeet edelleen. Tosin kehikon ympärillä olevat punaiset ja osin vihreät silkkipaperit ovat vuosien myötä jo kovasti haalistuneet. Takavuosina isä paikkaili ristiä, johon oli säilytyksen aikana tullut repeämä.
Tekisi mieli hankkia itselle omat tällaiset perinteikkäät jouluvalot, niitä näkyy silloin tällöin olevan myynnissä paikallisissa liikkeissä. Netistäkin niitä näyttää löytyvän...pitäisiköhän?
LÄHTEET: Usko, toivo ja rakkaus. Pietarsaaren joulusymbolit. [http://www.jakobstad.fi/jbst/html/14.shtml?t=7,3,1]