Meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu, että jokaiselle hankitaan Veikkauksen joulukalenteriarpa hyvissä ajoin marraskuussa. Hinta on 10 e/kappale. Noin joka 2. arpa voittaa. Joka joulu vähintään yksi on voittanut, muttei ikään pariakymppiä enempää.
Vuonna 2016 sitten siippani yllätti voittamalla 100 euroa ja juniori vitosen. Kerrankin pääsimme voitolle:)
Lapsilleni - isoille sellaisille - opetan myös edelleen itsesäätelyä ja itsehillintää tällä kalenterilla. Vain yksi luukku näistäkään avataan per päivä. Siinä se sinni kasvaa. Nuorimmaiseni tosin kertoi juuri eilen, että kaverinsa jo raaputti koko arvan, kun tilanne vaikutti sen verran otolliselta. Lopputulos: yksi joulupukki lian vähän, eli ei tullut päävoittoa eikä mitään muutakaan.
Tänä vuona arvan raaputtaminen on nyt puolivälissä. Arpojen raaputtelua perhepiirissä on kiva seurata. Olemme todenneet, että ne arvat, joissa alku on lupaavin, ovat yleensä suurin pettymys viimeisenä päivänä. Jos taas jo alussa löytyy runsaasti pienten voittojen luukkuja, on se vitonen aika varma nakki:)
Tämä oli muuten eka joulu, kun perheeseemme ei hankittu suklaajoulukalentereita, pelkät paperiset arvat vain:)