Tässäpä tulla tupsahtaa iloksenne työstämämme tiernapoika-näytelmän kruunut.
Minulla sattui onni, sillä työkaverini innostui urakoimaan kruunut kokonaan itse!
Ajatuksenamme oli, että kruunujen tulisi olla tavallisia kartonkikruunuja kestävämpiä, niin etteivät ne reissussa rähjääntyisi ja litistyisi.
Tämän lisäksi ystäväni rehki kruunuja kaksinkertaisen määrän. Kakkoskruunuja lainailtiin oppilaille, jotka omatoimisesti hankkivat koulun ulkopuoliselle ajalle tiernapoikaesityksiä.
Mänkin eli tähtipojan päähine on perinteisesti korkea ja kartionmuotoinen. Alustana toimi kartonki, jonka pinta päällystettiin tapettiliisterillä. Päälle lilaa maalia ja tietysti bling blingiä eli kultakiillettä tähdiksi...
Murjaanien kuninkaan kruunusta tuli punainen. Myös tämä tehtiin kartongista tapettiliisterin kera. Maalauksen jälkeen kruunuun liimattiin paljetteja ja helmiä.
Ja sitten se Kuningas Herodeksen kultainen kruunu...
Siitä piti tulla hieman prameampi. Alustana on kartonkipohja liisterin kera. Päällä kultasumutetta ja hopeapaljetteja...
Knihdin päähinettä mietimme pitkään ja hartaasti. Lopulta muistin, että kaappieni kätköissä oli lila jääkiekkokypärä. Siitä siis päähinettä työstämään! Päänvaivaa tuotti aluksi pinnan maalaus, mutta työkaverin puolison avustuksella sekin sujui kuin tanssi! Päähine maalattiin pullossa olevalla kultasumutevärillä ja pinnasta tuli tosi tasainen.
Sivuilla olevat koristeet on napattu irti työkaverin lapsen poinrattaista ja kiinnitetty kuumalimalla:) Päällä on joulukuusenkoristenauhaa...
Kyllä meidän kelpasi. Lapset olivat ainakin haltioissaan kruunuista:)
Tässä alla 6. luokan oppilaiden yhteistyönä maalaamia tiernapoikahahmoja, jotka koristivat saliamme joulujuhlassa. Hahmojen oli tarkoituksella oltava isoja. Aikamme pähkäiltyämme pistimme oppilaita ison ruskean pakettipaperin päälle makaamaan ja luokkakaverit hahmottelivat ihmisen ääriviivat, joista sitten ryhmissä lähdettiin tarkempia hahmoja työstämään...
AIVAN IHANA PROJEKTI!