Ennen muuttoa äiti soitti minulle ja pyysi, voisinko ostaa kaupasta sellaisen pitkän talipallon. Hän halusi antaa sen uusien asukkaiden 9-vuotiaalle pojalle, jotta poika voisi ripustaa pötkön ikkunan alle pihapuuhun ja oppisi seurailemaan lintusten elämää... Ja kyllähän minä sellaisen ostinkin.
Vanhemmilleni lintujen ruokkiminen on lähes pyhä toimitus.Siihen liittyy monta hupaisaakin tarinaa, mutta ei niistä enempää tällä kertaa. Ehkä siksi minullakin näin joulun alla on lähes pakonomainen tarve etsiä oman pihametsiköni linnuille apetta.
Tämänvuotisen (kauniin) lintulyhteen ostin vanhalta mieheltä, joka möi lyhteitä ainoilla käymilläni joulumessuilla. Minulle tuli lämmin joulmieli jo myyjän hyväintahtoisesta ja rauhallisesta jutustelusta. Lyhteet olivat huomattavasti kauniimpia kuin markettien muovipusseissa rötköttävät, hätäisesti kääräistyt lyhteet. Ihan silkkinauha oli lyhteessä kiedottuna. Hintakin vaivaiset kolme euroa -vitosella olisi saanut kaksi! Myöhemmin jäin harmittelemaan, etten ostanut sitä toistakin.
Siellä se lyhde nyt nököttää pihakoivussani. Kyllä nyt lintujen taas kelpaa:)
