Kotonani on aina ollut perinne, että joulun alla hankitaan joululehtiä. Ilman Evijärven joulua ei jouluni ala. Lisäksi tapaan nykyään hankkia myös Kälviän ja Lohtajan joululehdet. Niissä on useinkin historiankirjoituksia, jotka kiinnostavat Kokkola-blogiini liittyen.
Tämän kaiken lisäksi olen viime vuosina saanut ystävältäni postitse lahjaksi hänen itselleen hankkimansa Lappajärven joululehden. Perinteeksi on tullut, että hän postittaa sen minulle. Tänään on tosin poikkeus, sillä treffasimme Kokkolan rautatieasemalla. Hän oli ohikulkumatkalla ja halusi toimittaa lehden minulle pikatreffeillä aseman nurkilla. Ihanaa! Tällainen kierrättäminen on oikeastaan aika järkevää.
Tämänvuotisella Evijärven joululehdellä on minulla erityinen merkitys. Siinä on julkaistu oma kirjoitukseni. Kirjoitun sen Evijärven murteella eli sillä kielellä, mikä on minulla syvimmällä. Kipinän kirjoituksen julkaisuun sain, kun huomasin, että tarinani päähenkilön kuolemasta tuli sopivasti 100 vuotta tänä joulunaikana. Tarinan kertoi minulle alkujaan mummoni. Hän on mukana tarinassa 7-vuotiaana tyttönä, jonka äiti kuolee Viattomien lasten yönä. Tarinani on siis todenperäinen sukutarina. Niin kovin, kovin surullinen.
Olin todella otettu, kun kuulin isäni serkun, 70-kymppisen miehen, hankkineen näitä tarinani lehtiä muille serkuilleen ympäri Suomenmaan. Jään miettimään, kuinka elämä onkaan maassamme muuttunut sadan vuoden aikana. Ei pitäisi valittaa mistään!
