Tänä vuonna kaupungissamme on aivan uudenlainen markkinaidea: 10 päivää kestävät Vanhankaupungin joulumarkkinat! Niin, kaupungissammehan on upea vanha puutalokaupunginosa, jonka arvo on loputakin tajuttu viimeisten vuosien aikana. Alue on kovasti elävöitynyt.
Markkinat ovat idyllisellä mukulakivikatetulla Mannerheiminaukiolla, joka on paikkana aivan loistava -sekä sijainniltaan kaupungin ydinkeskustassa, että myös historiansa ja tunnelmallisuutensa vuoksi.
Kuljeskelin markkina-alueella sunnuntaisena iltana. Paikalla käyskenteli iloisenoloisia, tyytyväisen näköisiä ihmisiä. Viereisen raatihuoneen portailta kajahteli jouluisia lauluja. Paikalla on tarjolla silloin tällöin myös elävää musiikkia.
Ehdottomat plussapisteet alueen visualisoinnille! Myyjät möivät pienistä, suloisista puukojuista tuotteita. Tarjolla oli mm. käsitöitä, kotijuustoja, ternimaitoa, risuluutia -kaikkea ihanaa...
Aivan hurahdin tuohon alla olevassa kuvassa näkyvään suloiseen katajapukkiin -hintaa en tohtinut katsoa:)
Talvinen pimeys ja kylmyys oli myös hienosti huomioitu -puisille tervatynnyriteemaisille penkeille saattoi istahtaa lämmittelemään aidon nuotion äärelle! |
Kojut oli myös ihanasti koristeltu...
Kellä aikaa ja mahdollisuuksia on, kannattaa ehdottomasti käydä pistäytymässä paikan päällä:)