maanantai 29. marraskuuta 2010

Jouluvalot syttyy ikkunaan...


Vietin viikonlopun opiskeluaikaisten ystävieni kanssa reissaten ja kierrellen Helsingissä. Tarkemmin ajatellen en ole tainnut olla siellä koskaan jolunalusaikaan. Kiersimme monenlaisissa paikoissa; teatterissa, kaupoissa, Suomenlinnassa...


Halpa reissu, sillä en ostanut muuta kuin pakolliset - junalipun, teatteriliput, majoituksen ja ruokailut... Kamera oli matkassa mukana ja räpsyi kadunkulmasta toiseen. Oli hauskaa katsella kaupunkia turistin silmin ja etsiä jouluisia asioita ympäriltään.



Stockmannin jouluikkuna oli tietysti ihan pakollinen ihastelun kohde number one. Paljon siellä ihmisiä olikin näyteikkunan takana tiirailemassa joulun salaisuuksia.





Täytyy myöntää että pääkaupungissa kaikki on suurémpaa kuin täällä luonnon helmassa - jopa jouluvalot. Niitä sitten riittikin...




Sunnuntaina käväisimme retkellä Suomenlinnassa. Siellä oli joulumyyjäiset ja monenlaista ohjelmaa. Olin aivan haltioissani, kun Suomenlinnan alakoululaiset sattuivat juuri esittämään tiernapoikia. Hieman erilainen esitys, kuin oma aikaisempani, oikein kiva kokonaisuus ja aika vänkiä uusia ideoita! Djembe-rummut, nokkahuilu ja suhistuspuu sopivat taustalle mielettömän hyvin!






Näitä nyt kotona muistellessa saa taas intoa vaikka mihin!