lauantai 26. marraskuuta 2016

Kohti ensimmäistä adventtia

Ensimmäinen adventtisunnuntai on ihan pian. Kotonamme on jo kaivettu tuhat tuikkivaa valoa valmiiksi esille. Huomenna ne syttyvät täyteen loistoonsa. Siippani tykkää puuhailla pihavalojen kanssa. Viikolla hän haki metsästä pihakuusen, kuten joka vuosi teemme. Nyt se loistaa kilpaa illan tähtien kanssa. Mitään blingbling-valoja emme kuitenkaan pihapiiriimme halua. Kaunista, rauhoittavaa valoa ennemminkin.

 Koska omassa perheessämme viljellään paljon myös suomenruotsalaisia perinteitä, ilmestyy tänäkin  "pikkujouluna" eteiseemme jossain vaiheessa pieni paketti, jonka lapset sitten muka yllättyneinä löytävät. Murrosikäinen kuopuksemme osallistuu tähän perinteeseen yhä mielellään:) Ruotsinkielisillä tämä ensimmäisen  adventin aatto on jostain syystä paljon korostetummin esillä. Olen töissä koulussa, jossa toisessa päässä rakennusta on ruotsinkielisten koulu. Koko heidän pihansa oli eilen täynnä tonttulakkipäisiä oppilaita:)



Omien oppilaiden kanssa ollaan tulevaan joulunaikaan jo valmistauduttu kuvistunneilla .Minulla on tänä vuonna 3. luokka. Kuuntelemme luokassa joululauluja, jotka ovat osa tulevaa joulujuhlaamme. Kuvitamme nimittäin joka vuosi kaikki lauluesityksemme. Lopuksi niistä koostetaan video, jossa kuuluu oppilaiden laulu ja  kuvituksena on oppilaiden omat piirrokset.

Tässä muutama suloinen kuva piirrossadostamme, joka on tosin  vasta alkuvaiheessa:



Yllä: Kivikirkko. Alempi kuva taitaa nousta oppilaan mielikuvasta
Kaarlelan kirkosta.















Yllä:Kolme kuvitusta lauluun "Hiirten jouluaatto."
Heissan-hoppsan-falleralleraa:)))
















Yllä: Tietysti myös kynttilöistä lauletaan. Rakastan
kynttilätöitä. Jossain muodossa sellaisia täytyy tehdä joka vuosi...

lauantai 19. marraskuuta 2016

Lämmin joulumieli - ohje


Jouluvalmistelut kannattaa aloittaa aina hyvissä ajoin ja mielellään  leipomalla ajoissa ja tarpeeksi!

Siispä nyt kauhan varteen. Ohje ei ole omani, mutta hyvät reseptithän otetaan aina talteen...Tämä resepti sopii kaikille :)

Lämmin joulumieli-ohje

5rkl jouluntaikaa
Ripaus herttaista hymyä
Hyppysellinen lumihiutaleitten tanssia nietoksella (voi jättää pois, jos lunta ei ole)
1rkl jouluisia sävelmiä

2tl joulukuusen tuoksua, sekoitettuna kynttilöiden pehmeään valoon.
5 ripausta lahjakääröjen rapinaa, samalla nauttien jouluherkkujen huumaavia tuoksuja.

4 kauhallista jouluvilskettä, johon sekoitetaan lasten riemua maun mukaan.
Höystä vielä tähtien tuikkeella, joulutontun kurkistelulla ja pienellä lahjatoivomuksella.

Valmista joulumieli rakkaudella, hartaudella, lämmöllä ja ilolla.

Sekoita ainekset varovasti oikeassa suhteessa.
Sopii myös allergikoille.

Nautitaan kodin lämmössä, läheisten seurassa.
Sulatellaan koko joulunajan.
Maistuu jokaiselle.

Ja tätä nautittuaan niin hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen
Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen:)

lauantai 5. marraskuuta 2016

Päivänä pyhien

Sytytän sinulle kynttilän
keskelle hämäryyttä,
sytytän kynttilän loistamaan
iloa, ystävyyttä.

Sytytän sinulle kynttilän,
hauras on lempeä valo,
kuitenkin loisteessa liekin sen
väreilee koko talo.

Sytytän sinulle kynttilän,
näetkö viestini hennon?
Kuuletko lauluni saapuvan,
siivillä tähdenlennon?

-A-M Kaskinen-

Kaivaten ,muistaen...


sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Mitä jos?

Töiden jälkeen hämäränä iltana kiertelen ostoskärryineni kaupassa. Pysähdyn massiivisen suklaahyllyn eteen. Tästä tietää, että joulun tulo lähestyy. Olen  kuin pikkulapsi karkkikaupassa. En aiokaan ostaa mitään, mutta niissä kauniissa rasioissa on jotain sykähdyttävää.

Lapsena, kun suklaarasian sisältö  oli suloisesti syöty, säästin aina rasian. Sinne oli ihanaa tehdä uusi, oma maailma. Kenties barbien vaatteiden laatikko, joskus kiiltokuvarasia...

Tällä kertaa katse pysähtyy yhteen pakkaukseen. Pakkaus sinällään ei ole mitenkään erikoinen. Mutta minua hymyilyttää. Jokin aika sitten oli kotona puhetta, että pitäisi ostaa joulukuuseen koko joulupallovarustus uusiksi, kerralla. Ehkä yllätänkin aattoaamuna koko perheen ja asettelen kuusen pullolleen suklaapalloja!


Joulun mentyä istutaan yhdessä pöydän ääreen ja syödään kaikki koristeet. Seuraavana jouluna sitten taas uusien joulupallojen hankintaan. Ei tarvitsisi etsiä, missä se koristelaatikko onkaan...

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Menovinkki musiikin ystävälle

Lähdetkö jouluksi Wienin? Tässä olisi upea menovinkki musiikin ystäville:

Lapsinero  Alma Deutscher on 11-vuotias tyttönen. Ei ehkä ihan tavikset-kastiin lukeutuva ikäisensä. Alma nimittäin on hyvin lahjakas muusikko. Nyt hän on säveltänyt Tuhkimo-oopperan!

Tuo Cinderella-ooppera (=Tuhkimo-ooppera) saa kantaesityksensä jouluna Wienissä 29.12.2016 klo 19.00  Casino Baumgartenissa.  Eli sinne siis, jos satut olemaan jossain lähettyvillä!

Ooppera on kaksituntinen ja Alma aloitti sen tekemisen 8-vuotiaana. Melkoista itsesäätelykykyä!

Alma kertoo saavansa ideat sävellyksiinsä joko nukahtamishetkellään tai kun on juuri herännyt. Samoin pianon tapailu auttaa. Tietysti maailmanluokan taiteilijalla on ihan omakin metodinsa:

" Hyppynaru auttaa. En oikeastaan hypi sillä, vaan pyöritän. Sen on oltava tällainen kimaltava ja säihkyvä, muunlaiset eivät toimi. Pyörittäessä melodia putkahtaa päähäni ja juoksen kirjoittamaan sen muistikirjaani." It`s so simple.:)

Taidanpa pyytää joulupukilta kimaltavaa ja säihkyvää hyppynaurua minäkin!


LÄHTEET:Lapsinero Alma, 11, sävelsi oopperan: kantaesitys Wienissä jouluna – ”Hienostunutta ja hyvin kaunista. Iltasanomat16.10.2016.[http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001931570.html] Luettu 16.10.2016.

torstai 15. syyskuuta 2016

Lasketaanpa päiviä:)

1, 2, 3,...100!
Uskokaa tai älkää, mutta tänään on tasan 100 päivää jouluun!

Aino Vennalta  on 100 päivän joulunodotuksen  kunniaksi julkaistu maistiaisia uudelta joululevyltä, joka ilmestyy 18.11.-16. Kuunnelkaas!



Hyvää alkavaa joulunodotusta:)