Joulu soittorasiassa

Kun vanhempani joulun alla olivat muuttopuuhiensa keskellä tyhjäilleet kaappejaan, tuli sieltä tietysti vastaan monenmoista tavaraa, jotka herättivät muistoja. Yksi niistä oli soittorasia, joka oli aikoinaan minun aarteeni. Isä oli nostanut sen hyllykköön ja tavatessamme kysyi, halusinko kenties säilyttää sen.

Vaikka aarteeni olikin jo varsin kulahtaneessa kunnossa, en hennonnut luopua siitä. Se on ilmeisesti ainut tavara, jonka olen koskaan onnistunut hankkimaan itkemällä:)

Elettiin 70-lukua. Taisin olla kymmenen kieppeillä, ehkä vähän  allekin. Perheemme lähti jouluostoksille Seinäjoelle. Olimme viimeisessä tavaratalossa ja jo kotiin  päin pian lähdössä, kun joulukoristeosastolla silmiini sattui maailman kaunein näkemäni soittorasia! Olin nähnyt tätä ennen soittorasian vain kerran aikaisemmin - primaballerinan, joka tanssi pyörien, kun korurasia avattiin.

Muistan, kuinka juuri ja juuri ulotuin kurkottelemaan korkealle lasihyllylle, jossa rasia oli. Väänsin rasian taustaa ja rasiasta kuului "Jouluyö juhlayö"-laulun melodia. Soittorasian sisällä oli pieni lamppu, joka valaisi koko komeuden: valkopukuinen enkeli istui urkupenkillä ja soitti valkeita kirkkourkuja. Näytin soittorasiaa äidillekin, mutta äiti totesi sen olevan liian kallis. Lähdimme autoon.Oli jo kiire.

Autossa päästin itkun. Se ei ollut kovin tavallista ja isäkin ihmetteli, mikäs nyt. Äiti sitten kertoi, mitä olin nähnyt ja kuinka olin soittorasiaa ihastellut. Itku vain yltyi, kun äidin puheesta muistin uudelleen, kuinka ihana se olikaan... Lopulta vanhempani totesivat, että mennään nyt vielä sitten katsomaan sitä. Tämä oli hyvin erikoista, eikä ollenkaan tyypillistä vanhemmilleni... Taisi olla joulua mielissä heillä.

Siinä me sitten seisoimme samaisen lasihyllyn edustalla koko perheen kera ja kurkotin taas varovasti enkeliäni alas hyllystä näytille. isä pitää musiikista kovasti ja oli aikoinaan patistellut minut puolipakolla pianotunneillekin... hänkin oli myyty. Olin aivan mykistynyt kun vanhempani päättivätkin ostaa sen!Kotimatkan istuin takapenkillä hurmoksessa enkelini kanssa ja veivailin laulua uudestaan ja uudestaan.

Tässä se aarteeni on! Enkeli on matkan varrella soitellut urkuja niin innokkaasti, että on poistunut penkkeineen pois paikalta! Lamppukaan ei enää toimi. Palanen alareunasta on napsahtanut irti ja urkujen värityskin on muuttunut puhtaanvalkeasta haalistuneenkellertäväksi...Silti aivan liian rakas muisto poisheitettäväksi. Nuorimmainen sitä tuolla juuri veivaa samalla innolla... Jouluyö, juhlayö!