Aatonattona

Juice Leskisen Jouluvirren sanoin:

Joulunkellot mäikää,
radiossa soittaa Tauno Äikää.
Se ihmismielen herkistää.

Jouluntähdet tuikkii,
joulukuusivarkaat pakoon luikkii.
Vaan kuuset myymättä ei jää.

Joulumieltä kootaan,
joulupatoihin ja postilootaan.
Ja kuolleet loistaa kynttilöin.

Talvipäivän seisaus,
eetterissä sietämätön veisaus
möykäten jatkuu päivin öin.

On luvassa lunta,
tavaratalossa taivasten valtakunta.
Vielä viikon päästä korvat soi.

On kuvassa lunta,
jokainen karhu ei tarvitse talviunta,
meitä ne kun vartioi.

Tilhet pihlajoissa, niin,
Find More lyrics at www.sweetslyrics.com
ja ylensyöneet sairaaloissa.
Se ihmismielen rauhoittaa.

Lämpöänsä valaa,
yöhön joulusauna kun se palaa.
Taas ambulanssit töitä saa.

On luvassa lunta,
tavaratalossa taivasten valtakunta.
Vielä viikon päästä korvat soi.

On tuvassa lunta,
jokainen karhu ei tarvitse talviunta,
meitä ne kun vartioi.

Stressi päälle pakkaa,
äijä hakkaa lapsia ja akkaa,
kun mennä ei voi kapakkaan.

Puuro pohjaan kiehuu,
tuhat sotaa maailmalla riehuu.
Näin syntymistä juhlitaan.

Tuo laulu soi auton radiossa, kun vanhempieni ja nuorimmaiseni kanssa matkasimme tänään hautausmaakierrokselle. "Ja kuolleet loistaa kynttilöin..." Koskettavaa... Olin luvannut matkan vanhemmilleni jo kauan sitten. Se oli heille odotettu käynti, he muuttivat reilu vuosi sitten kotipaikkakunnaltaan pois.

Kävimme Evijärven ja Lappajärven hautausmailla. Sitä ennen kävimme paikallisessa kaupassa ostamassa paikkakunnan joululehden. Se on meillä jokavuotinen perinne. Samalla tapasimme entisen naapurimme. Tapaaminen oli liikuttava. Naapuri kertoi ikävöineensä erityisesti kesällä vanhempiani niin kovasti, että purskahti välillä pihamaallaan itkuun:/ "Ne uudet naapurit kun vain kävelevät siinä pihassa, eivät edes tervehdi." Koskettavinta oli kuitenkin, että tuo vanha nainen -mummoni pikkuserkku - muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän mummoani ulkomuodoltaan. Olisin voinut tuijottaa häntä vaikka kuinka kauan...Tuntui, että sain aivan joulutervehdyksen häneltä mummoni muodossa...Mummoni kuoli jo 23 vuotta sitten. Kasvomuisti ei kuitenkaan näköjään katoa mielestä. Hämmentävää, mutta samalla koskettavaa...

Hautausmaareissu oli kylmä. Pahimmillaan pakkasta oli -26. Niin kylmä, että kynttilän pystyi hädin tuskin sytyttämään. Hautausmaallakin näimme tuttuja. Oli ihanaa vaihdella kuulumisia. Suurin osa paikkakunnan ihmisistä, joita enää tunnen, on jo vanhuksia.

Vanhempani halusivat pikaisesti käydä vielä parissa talossa viemässä joulutervehdyksen. Heidät otettiin vastaan lämmöllä. Isä totesi autoon palatessaan "En tajunnutkaan, että naapurit välittävät näin paljon. Kesän korvilla luvattiin palailla uudestaan...

Päätimme kierroksen Lappajärven kauniille hautausmaalle. On aina koskettavaa käydä isoisän sankarihaudalla. Sytytin kynttilän myös isoisän pikkuveljen haudalle. Hänen kohtalonaan oli kadota sodassa. Silti muistona on hautakivi...Ajatuksella hänelle, missä lieneekään...

Päivän matka oli lämmin, koskettava. sain siitä joulun tunnun! Tällä kertaa kamera ei ollut mukana,sanat puhukoon puolestaan.