sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kauneimmat joululaulut 40. kerran!

Tänä vuonna lauletaan Suomen Lähetysseuran Kauneimpia Joululauluja  jo 40 kerran!
Oman seurakuntani pääkirkoissa Kauneimpia Joululauluja laulettiin jo viikko takaperin.Tuo ilta ei sopinut aikatauluihini, joten ennätin jo harmitella, että taisi perinteiset laulelut jäädä tältä vuodelta väliin.
















Vaan aamun lehteä silmäillessäni huomasin, että nykyään Kokkolaan kuuluvan Kälviän kirkossa joululauluilla on hetkensä tänään. Siispä sinne! Muistelin mieheni kanssa että kuta kuinkin parikymmentä vuotta takaperin olemme kerran käyneet Kauneimmat Joululaulut laulamassa siellä edellisen kerran.
















Olin paikalla hyvissä ajoin. Parkkitilat olivat kuitenkin jo täynnä. Ajattelin, että löydänköhän vieraana autolleni sijaa lainkaan. Löysin onneksi. Kirkossa oli sisään astuessani vielä kolme taaimmaista penkkiä sivusisäänkäynnin luona  vapaana. Nekin täyttyivät äkkiä. Lehterit pursuilivat myös väkeä ja suntio kehotti tiivistämään. Kaikki mahtuivat lopulta istumaan sentään.

Maalaispaikkakunnan laulutilaisuus oli kodikkaampi, mitä isoissa seurakunnissa. Ilokseni huomasin, että tilaisuuden juonsi tuttu pappi ja isäni hyvä tuttava lapsuuteni  kotikulmilta. Hänet esiteltiin seurakunnan uutena sijaisuutta tekevänä pappina.  Harmitti, etten tullut pyytäneeksi vanhempiani mukaan... Papin puhetta oli leppoisaa kuunnella, hän ei käyttänyt edes kirjakieltä ja kertoi omista lapsuusmuistoistaan. Erittäin onnistunut juonto!

Joululauluvihkosesta laulettiin tietysti perinteisiä lauluja, mutta myös kiitettävästi uudempia lauluja. Yhteislaulujen lomassa tilaisuudessa esiintyi kolme erilaista kuorokokoonpanoa sekä miessoolona laulettu "Oi jouluyö." Kanttorin soitto oli vauhdikasta, jopa leikittelevää nopeammissa kappaleissa.

Muutaman penkkirivin päässä edessäni istui pieni, arviolta ekaluokkalainen poika,  joka innostui laulamaan kovaan ääneen aina kun vain osasi. Yllättävän monta laulua osasikin:)

 Täältä löytyy tämänvuotisen vihkosen laululista. Lauloimme ne lähes kaikki puolentoista tunnin mittaisessa tilaisuudessa. Ja samaiselta sivulta  voi muuten äänestääkin toivejoululauluja ensi vuoden Kauneimpiin Joululauluihin. Käyhän äänestämässä, minäkin tein sen juuri:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti