sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Jouluun valmistautuminen...

Tänä vuonna jouluun valmistautuminen on koronauhan vuoksi tyystin erilaista kuin koskaan aikaisemmin. Koulumaailmassa se näkyy siten, ettei normijoulujuhlia ole. Se jos mikä on iso hyppy tuntemattomaan. Minulla on tänä vuonna eka luokka ja kovasti harmittaa lasten ja vanhempien puolesta jo nyt, että he missaavat ekan koulun "kuusijuhlameiningin. "


Onneksi tietotekniikka mahdollistaa uusia tapoja - olihan meidän koulussa jo päättäjäiset nettiyhteyden avulla koteihin jaettu. Sen ansiosta tähän jouluun laskeutuminen ehkä sujuu kivuttomammin. 

Oppilaille on luvassa jouluohjelmien harjoittelua tavalliseen tapaan. Jännittystä opelle tuo se, että tekniikka täytyy saada ajoissa  toimivaksi tallennetta varten. Pikkuisten opppilaiden äänen käyttö joulunäytelmässä on iso mysteeri. No, onhan tallenteessa se kiva puoli, että sen voi säilyttää ja katsella myöhemminkin. 

Myös kodin joulusta tulee erilainen. Meillä on ollut traditiona jo kymmeniiä vuosia, että vietämme kotijoulun, johon tulee oman perheen lisäksi myös siipan äiti ja sisarukset perheineen. Tänä vuonna kaikki on toisin. Osa perheistä ei  voi ottaa riskiä, että tulisi leviämisvaiheessa olevalta seudulta ilahduttamaan iäkästä äitiän. Ja toki järkevää niin. Joulupukin tilaaminenkin taitaa olla arveluttavaa. Kälyni kanssa ideoimme viikolla, että ehkä järjestämme  Teams-tapaamisen joulunpyhinä. Oikeastaan aika williä! Kuka olisi vuosi sitten uskonut!:)))

Vähän kauhulla mietin myös lahjojen hankintaa. Yleensä olen tilannut suurimman osan netistä ajoissa - tänä vuonna en. Toisaalta ajatus ruuhkaisiin ostoskeskuksiin menemisestä hirvittää. Ehkä  täytyy miettiä aineettomia lahjoja!

Jos joku pysyy, niin joulusiivoukset varmaan - jotain perinteitä täytyy sentään ylläpitää!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti