Aaton juttuja...

Kaikki kunnia äideille...

… jotka ovat kituuttaneet
ja säästäneet ja ostaneet
ja jahdanneet erikoistarjouksia,
jotka ovat leiponeet
ja keittäneet ja jauhaneet,
jotka ovat kaivaneet ullakon kätköistä
joulukoristelaatikon,
jotka ovat kiipeilleet ripustamassa koristeita

jotka ovat yötämyöten tehneet
salaisia valmistelujaan,
jotka ovat ostaneet ja kirjoittaneet
kaikki joulukortit ja lähettäneet ne ajoissa,
jotka ovat ommelleet Marialle kuusijuhlamekon,
jotka ovat väittäneet tontun maistaneen
riisipuuroa (ei kissan),
jotka penkovat takuutodisteen
ryppyisestä käärepaperikasasta,
jotka saavat lapset vuoteeseen,
jotka herättävät heidät ajoissa joulukirkkoon,
jotka valmistavat meille joulun.


– Pam Brown, s.1828 –


Ja tämä kirjoitettu siis lähes 200 vuotta sitten!



Hyvää joulua!

Joululehtiä selailemassa

 Kotonani on aina ollut perinne, että joulun alla hankitaan joululehtiä. Ilman Evijärven joulua ei jouluni ala. Lisäksi tapaan nykyään hankkia myös Kälviän ja Lohtajan joululehdet. Niissä on useinkin historiankirjoituksia, jotka kiinnostavat Kokkola-blogiini liittyen. 

Tämän kaiken lisäksi olen viime vuosina saanut ystävältäni postitse lahjaksi hänen itselleen hankkimansa Lappajärven joululehden. Perinteeksi on tullut, että hän postittaa sen minulle. Tänään on tosin poikkeus, sillä treffasimme Kokkolan rautatieasemalla. Hän oli ohikulkumatkalla ja halusi toimittaa lehden minulle pikatreffeillä aseman nurkilla. Ihanaa! Tällainen kierrättäminen on oikeastaan aika järkevää. 

Tämänvuotisella Evijärven joululehdellä on minulla erityinen merkitys. Siinä on julkaistu oma kirjoitukseni. Kirjoitun sen Evijärven murteella eli sillä kielellä, mikä on minulla syvimmällä. Kipinän kirjoituksen julkaisuun sain, kun huomasin, että tarinani päähenkilön kuolemasta tuli sopivasti 100 vuotta tänä joulunaikana. Tarinan kertoi minulle alkujaan mummoni. Hän on mukana tarinassa 7-vuotiaana tyttönä, jonka äiti kuolee Viattomien lasten yönä. Tarinani on siis todenperäinen sukutarina. Niin kovin, kovin surullinen. 

 

Olin todella otettu, kun kuulin isäni serkun, 70-kymppisen miehen, hankkineen näitä tarinani lehtiä muille serkuilleen ympäri Suomenmaan. Jään miettimään, kuinka elämä onkaan maassamme muuttunut sadan vuoden aikana. Ei pitäisi valittaa mistään!

Tällainen kunnianosoitus tuli vastaan!

 Tämä alla oleva runonpoikanen on mielestäni hauska ja osuva. 

Ainakin löydän itseni siitä! Teksti on vanha - jo lähes  kahdensadan vuoden ajalta. Silti se toimii hyvin edelleen. Ehkä jotain voisi laittaa jo sulkeisiin ja pari kohtaa lisätä. Mutta hyvin menee näinkin!

Omat lisäykseni voisi olla; 

...jotka ovat töissä rehkineet, jotta oppilaiden joulujuhla olisi ikimuistoinen.

Ja...

...jotka ovat juosseet juuri kaupasta loppuneen, maailman parhaan joulukalenterin,  perässä. 

Ja...

...jotka ovat stressanneet sukujoulun järjestämistä pesemällä ja puunaamalla kaiken, siis kaiken!

Mitkä olisivat sinun lisäyksesi?

Kaikki kunnia äideille …

… jotka ovat kituuttaneet

ja säästäneet ja ostaneet

ja jahdanneet erikoistarjouksia,

jotka ovat leiponeet

ja keittäneet ja jauhaneet,

jotka ovat kaivaneet ullakon kätköistä

joulukoristelaatikon,

jotka ovat kiipeilleet ripustamassa koristeita,

jotka ovat yötämyöten tehneet

salaisia valmistelujaan,

jotka ovat ostaneet ja kirjoittaneet

kaikki joulukortit ja lähettäneet ne ajoissa,

jotka ovat ommelleet Marialle kuusijuhlamekon,

jotka ovat väittäneet tontun maistaneen

riisipuuroa (ei kissan),

jotka penkovat takuutodisteen

ryppyisestä käärepaperikasasta,

jotka saavat lapset vuoteeseen,

jotka herättävät heidät ajoissa joulukirkkoon,

jotka valmistavat meille joulun.

– Pam Brown s.1828 –

Ensimmäisenä adventtina

En ollut tänään Hoosiannaa veisaamassa. Ajatus siitä oli kyllä houkuttava ja rauhoittavakin. Sen sijaan olin kirkossa perjantaina oppilaiden kanssa. Silloin laulu raikui kirkkosalissa. 

Hoosianna-virsi on jotenkin kiehtovalla tavalla erilainen. Lapsena en koskaan oppinut tietämään, kuinka monta kertaa mikäkin kohta laulettiin. Nyt kyllä, kun sen on useamman kerran myös itse säestänyt. 

Tiesittekö muuten, että Hoosianna on tullut virsikirjaamme vasta 1986, vaikka hymninä se on Suomessakin tunnettu jo 1700-luvulla! Ei millään uskoisi. 

Tässä alla kuva koulun joulukirkosta. Alempi kuva on Kaarlelan kirkosta, joka tänään ohi kulkiessa näytti valoineen ja lumineen tosi kauniilta. 

Hyvää joulun odotusta!

Tämä reseptin löysin netistä, sen on kirjoittanut Aava 10v! Sen myötä kiitos tästä joulunajasta ja kivoja yllätysten kuukausia vuoteen 2023!

JOULUKUUSEN JOULURESEPTI

Joulumieli

Tähän tarvitset:

1 kg iloa

1 kg salaisuuksia

5 g kulkusten kilinää

1 pipari

50 dl luumuhilloa

5 kg hyasintin tuoksua

kaunein joululaulu

67 dl valoa

Kaada salaisuudet suureen pataan ja sekoita kunnes padasta alkaa kuulua hiljaista muminaa. Sitten laitat piparin ja ilon pieneen kulhoon ja laita pakastimeen tunniksi. Sillä välin voit heittää luumuhillon salaisuuksien sekaan. Kun ilopipariseos on jähmettynyt, kaada se pataan. Älä unohda laittaa pataa täysille tehoille! Lopuksi lisäät mukaan loput ainekset ja sekoita. Ennen nauttimista seoksen pitää antaa jäähtyä hyvin.

Aava, 10 [https://www.yostaja.fi/node/102]

Joulun paketit

Tänään sain lähes tulkoon viimeisetkin paketit paketoitua. Olen panostanut pienikokoisiin lahjoihin. Meillä on ollut remontti koko loppuvuoden ajan ja aivan liikaa tavaraa nurkat pullollaan. Onneksi olen löytänyt aika kivoja juttuja moneen pikkupakettiin. 

Siippa kysyi eilen, mitä haluaisin lahjaksi. Itse asiassa sovimme jo jokin aika sitten, ettemme ostele toisillemme lahjoja. Mutta kun kerran kysyttiin, en malttanut olla toivomasta erästä uutta historian-aiheista kirjaa, vaikka kirjoja on minulla jo aivan liikaa (vai voiko niitä olla liikaa?). Mikään ei ole ihanampaa, kuin uusi, sileä kiinnostava kirja käsien hyväilyssä. 

Muistan vielä nuoruudestani ensimmäisen historia-aiheisen kirjalahjani. Isäni hankki sen minulle. Olin varmaan lukion ensimmäisellä tai toisella silloin. Olin lueskellut Helsingin Sanomista kirjauutuuksia, ja silmäni nauliutuivat lehtiartikkelin perusteella Kaari Utrion "Eevan tyttäret-nimiseen kirjaan. 

Meiltä oli matkaa kuutisenkymmentä kilometriä lähimpään kirjakauppaan. Isä oli sen sieltä käynyt hankkimassa. Kirja on minulla edelleen ja pidän siitä yhä kovasti. Kirja on yksi aarteistani. Sinä jouluna historiafriikki syttyi minussa. 

Mikä onkaan sinun jouluaarteesi?