Kuusi seisoo permannolla, kaikkien on hyvä olla...

Tänään lähdin poikien kanssa päiväseltään käymään vanhempieni luona maalla. Kaupungin läpi huristellessani huomasin, että reitin varrelle oli ilmestynyt uusi kukkakauppa. Hetken mielijohteesta keksin piipahtaa kukkaostoksilla. Kauppa olikin kukkuroillaan erilaisia jouluasetelmia. Itselle en ostanut mitään, kun olisin kuitenkin unohtanut ne päiväksi autoon ja jäädyttänyt saman tien...

Vanhemmilleni löytyi mukaan viemisiksi australialainen huonekuusi. Poika valitsi vielä mukaan joulupukkikoristeen multaan lykättäväksi. Aika kivat! Olisin ostanut pienen pieniä kuusenkoristeita, jos olisi ollut tarjolla, mutta enpä ostanut, kun ei ollut.

Odotetusti vanhempani ilahtuivatkin kuusiostoksestani. Isä muisti heti kuusen nähtyään, että oli vuosia sitten nähnyt sukulaiskäynnillä samanlaisen kasvin. Äiti ei moista muistanut, mutta isällä onkin tunnetusti erinomainen muisti: ) Isä tokaisi hetkisen kuusta katseltuaan, että eipä ookkaan joka kodissa australialaista kuusta! Siinä sitä riittää kerskuttavaa naapuruston eläkeläisille: )))

Vanhemmillani ei ole vuosikymmeniin ollut joulukuusta sisällä. Pihakuusi silloin tällöin, mutta tänä vuonna taitaa sekin jäädä laittamatta:/  Kuitenkin ajattelen, että juuri vanhoilla ihmisillä pitäisi olla silmänruokaa ja piristystä ympärillään. Joten jos saa alle kymmenellä eurolla pientä iloa  toisen elämään, on se  vaivan arvoista. 

 

Lapsuusajan jouluista muistuu mieleen muutama hupaisa kuusitarina. Isä ei yleensä jaksanut kauaa etsiä kuusta, vaan otti liki ensimmäisen näkemänsä puun. Kerran muistan äidin ihastelleen, kuinka tasaisen ja tuuhean kuusen isä olikaan  sinä vuonna onnistunut löytämään. Totuus paljastui myöhemmin - isä oli autotallissa tehnyt kuusesta lähes täydellisen porailemalla runkoon reikiä ja tökkäämällä reikiin irtonaisia kuusenoksia...

Toinen kuusitarina on joskus 70-luvun puolivälistä - ilmeisesti se viimeinen kuusi, mikä meillä oli sisällä...Joulun jälkeen vanhempani ryhtyivät riisumaan kuusta koristeista ja pohtivat, että harmillista, kuinka kuusen havuja ennättää joka vuosi tippua ympäri taloa niin paljon, kun kuusi täytyy kantaa koko talon läpi ulko-ovelle. Isäpä näppäränä keksi, että mitäs sitä turhia siivoamaan, kun olohuoneessa on isot ikkunat; nakataan kuusi ulos avonaisesta ikkunasta. 70-luvun taloissa oli tunnetusti isot ikkunat, meilläkin lähes lattiasta kattoon. Kolmikerroksisten ikkunoiden avaus onnistuikin hienosti ja kuusi nakattiin roskaamatta ikkunasta ulos. Jotain oli jäänyt silti huomaamatta: Ulkona oli samaan aikaan paukkupakkanen, ja kun ikkunoita laitettiin takaisin kiinni, rysähti yksi ikkuna tuhannen palasiksi ympäri olohuonetta! Sinä vuonna ei siis havuja, mutta sirpaleita sitäkin enemmän:/ Tuskin  tarvitsee selitellä, miksei kuusta enää sisälle tuotu...

Omiin lapsuusjouluihin  verrattuna kontrasti nykyisen perheeni joulukuusenhankintaan on melkoinen. Mieheni rakastaa metsissä kulkemista ja alkusyksyn ensimmäisistä metsästysreissuista lähtien hän tähyilee kuusia sillä silmällä, josko löytäisi sen kauneimman yksilön. Veljensä kanssa tapaavat kilpailla joka joulu siitä, kumpi onnistuu lopulta löytämään kauniimman.

Miehelleni iskee suorastaan paniikki, ellei sopivaa kuusta ole löytynyt viimeistään lokakuussa: ) Tämänvuotinen kuusi kuulemma antoi odottaa itseään, mutta on jo siis löydetty... Ja voin vielä paljastaa, että meidän perheen kuusenhakureissuilla ei ole ikinä sahaa tai kirvestä tarvittu! Nyt joku tietty jo epäilee, että olemme majavien sukua:/ Paljastan teille perheemme oudot tavat: Mies kun samoilee metsissä haulikko olallaan, niin ampua pamauttaa kuusen poikki aina pyssyllään! Meidän pojatkin on kasvaneet kiinni jo tähän jouluperinteeseen: ))) Tämä tuskin on niitä suomenruotsalaisia perinteisiä tapoja, mutta hupaisa joka tapauksessa...