sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tästä se jouluun virittäytyminen taas alkaa...

Perjantain kauppakierroksella alkavan syysloman kunniaksi pysähdyin lehtihyllylle. Pienen vilkuilun jälkeen huomasin, että Taika-lehden joulunumero on jo ilmestynyt! Siispä ostoskärryyn!


Mikäpä olisikaan ihanampaa, kuin joutilaana iltana sohvalla istuen selailla kiireettömänä joululehteä...
Paljon ihan mitään sanomattomia töitä oli tietysti tässäkin lehdessä. Mutta niinhän se on, että yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta.

Minä katselen jouluaskarteluja lähinnä siitä näkökulmasta, että sieltä löytyisi ideoita kouluaskarteluun - ei liian vaikeita eikä liian hintavia toteuttaa. Lisäksi kriteerinäni on, että työ on oikeasti näyttävän näköinen...

Tällä kertaa seulani läpi pääsi tällaisia töitä.
Alapuolella sammaltöitä.  Näissä mallitöissä on käytetty kaupasta ostettavaa kuivattua sammalta, mutta itse tapaan kerätä loppusyksystä sammalia omasta metsästä. Vielä se työ on tekemättä, mutta ehkä ennätän...

Koska tänä vuonna minulla on iso luokka, en suunnittele tekeväni sammaltöitä luokan kanssa, mutta omaksi iloksi portaikkoon ehkä...

Taas toisaalta - koko luokan kanssa voisi yhteistyönä tehdä vaikka sammalkranssin, johon tehtäisiin pieniä  massakoristeita... noi rautalangat on kanssa kivoja...




Näistä paperista tehdyistä tähtikoristeista pidän! Tällaisiin voisi tänä jouluna oppilaiden kanssa keskittyä - tehdä eri värisiä ja kokoisia tähtiä...
Materiaalikustannukset ainakin jäisi pieneksi ja itse työt ovat kuitenkin näyttäviä.
Erityisesti pidän  vaaleansinisestä kopiopaperista tehdystä koristeesta, johon on yhdistetty kaksi eri kokoista tähteä (ei näy alla olevassa kuvassa!). Tämän aion kyllä toteuttaa! Ohjeistuskin vaikuttaa selkeältä.



Ja koska rakastan amarylliksiä, niin tämä seuraava työ olisi ihan must!Työ on tehty paperinaruista. Kukkien sisällä on myös metallilankaa, jotta kukat pysyvät pystyssä.


Hieman kevyempi aihe seuraavassa:
Teemana on joulumaa. Ison luokan askarteluna tästä saisi näyttävän kokonaisuuden vaikka koulun aulan seinälle. Nämä porot ovat mallin mukaan keinuvia, mutta ehkä jätän porot ihan omille jaloilleen seisomaan...


Viime vuonna luokkani joulukalenteri sisälsi päivittäin joulurunon, jonka kukin vuorollaan sai esittää koko luokalle. En hirveästi tykkää kalentereista, josta päivittäin puskee esiin kaikenlaista krääsää, joihin lapset eivät itsekään enää oikein jaksa innostua.

Entä jos tänä vuonna jokainen tekisi luokkaan oman kalenterin, jonka saisi jokainen avata päivittäin? Tulisi luokan takaseinälle kaunis tähtitaivas tuosta sinisestä kalenterista...Loppupäivät oppilaat saisivat avata kalentereita kotonaan.
Kiva idea tuossa tähtikalenterissa - kertoo joulun oleellista sanomaa ja muuttuu samalla päivä päivältä näyttävämmäksi!

 Ehkä muuttaisin kalenteria niin, että keskelle kalenteria ei tulisi päivittäin mitään vaihtuvaa juttua, vaan siinä voisi olla kauniisti koneella kirjoitettu jouluruno tähteen liittyen...Tämän aion toteuttaa!


Viimeisessä esittelemässäni aukeamassa on kivoja metallilankatöitä. Tällaisen sydänkorttitelineen voisin iltojen iloksi vääntää itselleni kotona - oppilaiden kanssa en taida urakkaan rohjeta ryhtyä:)))


Olihan siinä taas monenmoista. Eniten jäin kaipaamaan, että lehdessä olisi ollut myös jokin "hartaampi" jouluaiheinen työ, esimerkiksi jokin taidokas silkkipaperityö Beetlehemin yöstä tai vastaava...

Mutta nyt ainakin pääsin vähän virittelemään ajatuksiani kohti joulun valmisteluja...Parhaat idet syntyvät vähitellen kypsytellen...

3 kommenttia:

  1. Sinulla mielenkiintoinen blogi.
    Minä käyn joka pv katsomassa "joulublogit",mitä lähemmäs joulua etenemme.
    Rakastan joulua.
    Tänään kävin hakemassa sammalta,tein sammal-oravan,saapa nähä montako päivää on ehejänä,ku pikkulinnut sen rökittää:)
    Sanoit ostaneesi jo joululahjoja,niin minäkin ostan tammikuun alennusmyynnistä ensimmäiset joululahjat,olen joskus laskenutkin oikein säästön joka on ollut lähes sata ecua.
    Mutta jatkan blogisi lukemista.
    Hyvää alkavaa viikkoa,"työn iloa":)
    kirj.Risuporo

    VastaaPoista
  2. Kiitos piipahduksesta, Risuporo!
    Sammalorava kuulostaa kyllä kerrassaan kiehtovalta...
    Ja koska nyt olen syyslomalla, aion kierrellä tekemässä hyviä hankintoja jouua varten eräästä alennusmyynnistä... Sormet jo oikein syyhyää:)))
    Kivaa viikkoa sinnekin!
    -Minna-

    VastaaPoista
  3. Voi, täytyypä ostaa itselle tuo!

    VastaaPoista