Lucia

13.12. Lucianpäivä. Tänä vuonna olen päässyt mukaan kolmeen erilaiseen Luciajuhlaan. Ensimmäisen juhlan aika oli jo eilen, kun naapuruskoulumme ruotsinkieliset oppilaat kutsuivat koulumme katsomaan heidän Luciajuhlaansa. Kulkue oli kaunis. Ruskeatukkainen Lucia kantoi ylväästi aitoa kynttiläkruunuaan.  Pojista koostunut lauluryhmä esitti muutaman  ruotsinkielisen laulun. Tässä juhlassa oli panostettu erityisesti  äänentoistoon ja valaistukseen. Lopuksi kulkue lauloi yhden suomenkielisenkin laulun.

Tänä aamuna oli poikani koulussa  yhdistetty Lucia- ja joulujuhla. Hieman haikein tunnelmin, sillä  se oli samalla nuorimmaiseni viimeinen alakoulun joulujuhla. Lisäksi opettajakunta on vaihtunut aika lailla, vanhat konkarit ovat eläköityneet ja vuosikymmeniä voimassa olleet traditiot muuttuivat rytinällä. Onneksi sentään Luciakulkue oli vielä jäänyt.

Pojan koulussa 6. luokka on etuoikeutettu Luciaroooleissa. Yleensä oppilaat ovat äänestäneet Lucian 6. luokan tyttöjen joukosta. Nyt tyttöjä oli vain kaksi ja he olivat keskenään saaneet sopia, kumpi ryhtyy Luciaksi. Koulussa on perinteisesti ollut iso osa lauluilla. Niin nytkin. Lisäksi  nuoremmat oppilaat muodostivat hienon tähtikujan, josta Lucia saapui juhlasalin eteen.

Minä olin varustautunut kunnolla. Varasin hyvän istumapaikan penkkirivin reunasta. Sitä olisi hyvä näkyvyys.  Mukana kamera pisimmällä putkella ja iso extrasalama. Kun  juhla alkoi, kaivoin kameran kassistani. Painoin ja painoin käynnistysnappia. Ei tapahtunut mitään. Samassa karu tosiasia puski esiin: illalla olin ladannut kameran akun ja se akku oli nyt suloisesti edelleen siellä piuhan päässä kotona.  Ei auttanut istumapaikka, ei pitkät putket tai extrasalama. Jupisin itsekseni. Tällaista ei ole koskaan ennen sattunut...Kaivoin nöyrtyneenä heikon kännykameran, jonka kuvat olivat tosi kulahtaneita.

No, joka tapauksessa tunnelma oli se tärkein. Poikani oli saanut erityistehtävän -hän soitti djemberumpua. Ja hyvin soittikin. Harmi ettei tullut sitäkään kuvaa...

Tänään illalla oli vuosien tauon jälkeen Kokkolan keskustassa Kokkolan Lucian kruunaus kirkossa. Kirkkoon en ennättänyt, mutta sain nuorimmaisen houkuteltua mukaan katsomaan kadun varteen ohi kulkevaa Luciaa.

Tällä Lucialla oli teknisemmät kynttilät ulkoillessa...

 

Lucia seurueineen matkasi kaupungin halki traktorikyydillä. Mukaan sai istahtaa kyytiin maksamalla...

 

Kadulla seurasi kulkuetta paljon ihmisiä. Isukin harteilla istui näköalapaikalla kenties tuleva Lucia...

 

En kiertänyt koko reittiä, missä Luciat kulkivat. Lopuksi he saapuivat kuitenkin Kauppatorin lavalle.

Tätä ennen hieman kauhuissani katselin pienten 2-5- vuotiaitten lasten touhua Luciaa odotellessa. Korkeahkon kivilavan reunalla oli pihasoihtuja ja vanhemmat antoivat pienokaistensa juoksennella siellä lavalla  ees ja taas ilman valvontaa...Aika hurjaa, mutta onneksi onnettomuuksilta tällä kertaa vältyttiin..

 

Luciat saapuivat lyhyelle käynnille lavalle. He lauloivat yhden laulun  tonttujen kanssa. Äänentoisto olisi ollut kova sana...

 

Lucioiden poistuttua kipitimme viereiselle kaupungintalolle. Siellä jaettiin lapsille kuumaa glögiä ja pipareita. Joulun tuoksut, mmm...

 

Ajatukset kääntyy jo varovasti jouluun

Jouluihminen raottaa varovasti Joulusivujen ovea...Jokohan olisi aika? Kyllä vain.
On aika uusien jouluisten juttujen, jo nyt!

 

  

Vuosi sitten vedin  silloisessa "kakkoskoulussani" läpi Tiernapoikaesitykset...Niistä täällä silloin kirjoittelinkin. Sain  jälkeen päin innostavaa  palautetta sekä oppilailta että  myös vanhemmilta ja kollegoilta ja tunsin itseni oikein iloiseksi sen vuoksi. Silti pinnan alle jäi kytemään tunne, että olisihan siihen enemmänkin voinut panostaa...

Ja kun kerran jouluihminen  irti pääsee, ei sitä voi mikään pysäyttää, EI MIKÄÄN:) Uskokaa tai älkää, mutta "ykköskoulussani" ajoin innokkaasti jo kevään opekokouksessa läpi ajatuksen, että tänä vuonna panostamme joulujuhlissa  koko koulun projektina Tiernapoikiin spektaakkelimaisella esityksellä:))) Ja mikä parasta - ihanat kollegat olivat heti  viitat hulmuten asiassa mukana!

   

Syyskuun alun olen käyttänyt idean jalostamiseen. Nyt on käsikirjoitus valmis. Itse vuorosanoihin en tietenkään puuttunut, jotta perinteet pysyisivät kuosissaan. Sitä vastoin  teemme yhden luokan kanssa tiernat näytelmänä niin ,että joka ikinen parikymmenpäisestä oppilasjoukosta opettelee yhden rooliosan -yksin ei ole kuitenkaan pakko laulaa, vaan luokka kompaa tarvittaessa...

Aikaa myöten sitten valikoituu  neljän kaarti varsinaiseen esitykseeen soolo-osineen, kaikkineen. Samalla muille luokkalaisille avautuu mahdollisuus näytellä joulunäytelmää pikkujouluissa yms. perinteisellä kaavalla, jos intoa riittää (ja sitä tuntuu riittävän, kun kerroin, mikä rahasampo näytelmä oli toisesta koulusta vapaa-ajalla  pikkujouluesiintymisiin lähteneille Tiernoille......)

Erään toiseen luokan olen valjastanut soittajiksi...Eli näin vuosia sitten hienon tiernaesityksen, jossa  muutaman yhteislaulun säestys hoideltiin erilaisilla rummuilla, tamburiineilla, nokkiksilla, yms, yms...Tämän tuon nyt meidän esitykseenkin. Koulun muut oppilaat toimivat kuorona. Heidän osanaan on laulaa mukana tiernojen yhteislauluissa...



Ajatuksena on myös panostaa roolivaatetukseen. Kohta lähtee vanhemmille Wilma-viesti, jossa emme perinteisten tiernojen tapaan pyydä jotakuta lanttia tai tähteemme kynttilän pätkää, vaan ne isukkien virttyneet  valkeat kauluspaidat ja muutamat saapikkaat....Jepulis -mahdollisimman monelle koulun oppilaalle!

Sain myös pyynnön, että tätä projektia varten pistäisin koulun  kerhon pystyyn...Ihan jo näppejä syyhyttää...Unelmoin esim. massasta tehdyistä näyttävistä pääähineistä ja ja ja...



Mutta tässä vaiheessa joku on jo varmasti suunnattomasti ihmetellyt, miksi  sama kuva vilisee joka paikassa tämän tekstin välissä... Tarina juontaa  lapsuuteeni... Omassa alakoulussani oli useampi ope, jotka vuodesta toiseen jaksoivat innostua kunnon joulujuhlista. Monta kertaa vuosien jälkeenkin ajatukset ovat vierineet noihin hetkiin - jokin kipinä ujolle tytölle niistä jäi. Siksi jaksan niitä vieläkin hehkuttaa ja mainostaa myös oppilailleni yhdessä tekemisen tärkeyttä.

Yllä olevaa kuvaa on muistorikas -alkuperäiseen liittyy ihan kasvotkin kyllä (Hei, hei Marjukka, jos satut tätä lukemaan!)... Juuri kun aloin työstää tätä projektia, kuulin, että yksi Tiernoissamme mukana olleista oli  oikeassa elämässä kuollut:(  Kaivoin tämän kuvan samana päivänä esille, ja muistoja, niitä tulvi paljon..Tuntui haikealta.

Juuri ennen tuota kuvanottopäivänä ollutta esitystä huomasin, että  punaisessa vyössäni ollut  (mielestäni niin  ihana) tähtikukka oli tippunut. Kerroin tästä hädissäni  ja itku kurkussa mukana olleelle opelle. Ope tokaisi rauhoittavasti "Ei se mitään haitaa." Höh, haittasihan se, vielä edelleen muistan sen tunteen, kun tähtönen oli irti ja kaikilla muilla sievästi kiinni...  Löydättekin nyt kuvasta pienen tähtitytön, jolla oli rinnuksilta tähti tippunut...:))) Voitte vain kuvitella, että kun kerroin tämän oppilailleni, he elivät hengessä mukana!

Tässä vielä  oma kuva Tiernatyttöroolista vuodelta...mmm...olisikohan -77 tai-78?



Uskokaa tai älkää -tästä se joulu alkaa:)

Lähestyvän joulun merkkejä

Sen verran alkaa jo joulu olla lähellä, että kunnon joulusiivouksiin on jo päästy useampana päivänä käsiksi. Tänä vuonna siivoillaan silti aika pinnallisesti, sillä ensimmäistä kertaa emme vietä joulua kotosalla...

Eilisilta kului nuorimmaisen joulujuhlissa. Poika on ruotsinkielisessä kyläkoulussa, jossa joulutraditiot ovat áina hyvin  isossa osassa. Tämänkertainenkin ohjelma kesti hulppeat 2,5 tuntia (noo, joskus on tullut istuttua kolmekin tuntia:/) Vaikka toisen kotimaisen aika hyvin hallitsenkin, niin silti huomaan  ajatusten karkailevan aivan ulkopuolisiin asioihin, jos äänentoisto ei ole aivan kohdallaan...Niin taisi käydä välillä eilenkin.Toki oli hienojakin esityksiä moneen lähtöön. Oma poika soitti soolona kitaralla "Maa on niin kaunis" ja esitti joulunäytelmässä lasta, joka haluaa paljon lahjoja:)

Itsekseni pohdin, että juhlat syntyvät liikuttavista esityksistä, mutta että tärkeää olisi osata asennoitua juhlaankin siten, ettei anna vanhempana pikkukatselijoiden riekkua missä sattuu. Pieni itkunpurkaus lapselta ei vielä tunnelmaa hetkauta, mutta jos tulee tunne, että lapset saavat tehdä ihan mitä vain toisten juhlassa, niin...  Eilisiltana muutama pienokainen valtasi näyttämön ja ryösti osan koululaisilta äänekkäällä vaeltelullaan. Koulun rehtorikin joutui jo yhtä kiikuttamaan käsipuolesta lavalta pois...Kesken kaiken tajusin myös, että oman puujakkarani alla ryömi arviolta nelivuotias. Oikeasti jo pelkäsin, että loukkaa itsensä...Sinne se jäi makoilemaan tuolini alle, eikä kukaan hakenut pois - tunsin lähinnä ahtaanpaikankammoa, enkä tohtinut liikahtaakaan tuolillani:/

Kokkolan puukaupunkialue, Neristan, on jo toisena peräkkäisenä vuotena kunnostautunut joulukalenteri-teemalla.Vanhan antiikkiliikkeen nurkalla, aivan kadunkulmassa nökötti suloinen joulukuusi koristeineen. Viereiseltä  ilmoitustaululta löytyi kartta, josta ilmeni kaikkien kalenteri-ikkunoiden sijainnit. Tänään lähdin niitä kiertelemään. Oli jo sen verran hämärää, että sain kuvattua vain muutaman kohteen. Paljon ihanaa jäi kuvaamattakin... Kiva idea kuitenkin!






Tällaiselta näytti tämänpäiväinen ikkunakalenteri!



Huomisaamuna vielä yksi tunti koulua, sitten alkaa lomalomaloma jouluinen!