keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kurkistus Kauneimpiin joululauluihin...

Alakoulun opettajan työn yksi kohokohdista on erilaisten vuotuisjuhlien järjestäminen. Tällä hetkellä minulla on ilo opettaa hyvin luovaa ja kaikkeen toimintaan aina valmiina olevaa luokkaa. Ja jouluhan lähestyy jo kovaa kyytiä...

Tämän joulun valmistelut ovat jo pitkällä ainakin päässä pyörimässä... Ideat vaativat tarpeeksi kypsyttelyaikaa. Eilen pengoin arkistoistani  muutamia lauluja, joita aion hyödyntää joulukuvaelmassa. Halusin siihen harvinaisempia, mutta kauniita lauluja - ja löysinkin!


Ilokseni huomasin, että tulevan joulun 2011 Kauneimpien joululaulujen listassa oli yksi näistä löydöistäni, jonka aion oppilaille tänä vuonna opettaa. Nimittäin "Hän seimessä nukkuu." Tosin se ei enää ole ihan uutuus, koska on ollut jo aikaisempina vuosina lauluvihkosessa mukana.

1. Hän seimessä nukkuu, ei vuodetta saa, vain oljille päänsä hän saa kallistaa.
    Yötaivaalta tähdetkin näkevät sen: On seimessä lapsi tuo ihmeellinen.

2. Nyt ääntelee karja, jo heräilee hän - Hän kuuleeko laulun yön säteilevän?
    Jää luokseni Jeesus, niin kylmä on maa. Jää luokseni Jeesus, pian aamu jo saa.

3. Jää vierelle Jeesus, kun matkani teen, ole voimani aina ja tie huomiseen.
    Ja siunaa, oi Jeesus, nyt lapsia maan. Me liitymme joukkoosi riemuitsevaan.

Koko laulu on ikään kuin pieni, kaunis rukous. Tämä laulu on alunperin "Away in a manger", ja suomalaiset sanat siihen on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen. Tosin sanoistakin näyttää löytyvän hieman eri versioita. Yllä oleva sanoitus on napattu vuoden 2006 Kauneimpien joululaulujen vihkosesta (Juu, säästän ne joka vuosi). Oppilaiden kanssa harjoittelemme hieman toisilla sanoilla...
Mutta sitten  vuoden 2011 Kauneimpiin  joululauluihin! Suomen Lähetysseuran sivuilta lainaten löytyy koko lauluvihkosen tämänvuotinen kattaus:


Kauneimmat joululaulut 2011

1. Arkihuolesi kaikki heitä (ST 54, JT 110)
2. Me käymme joulun viettohon (ST 72, jt 120)
3. Loistaa (nuotti vihkossa)
4. Nyt sytytämme kynttilän (virsi 13)
5. En etsi valtaa, loistoa (ST 40, JT 88, PT 210)
6. Joulukirkkoon (ST 68, JT 70)
7. On hanget korkeat, nietokset (ST 52, JT 108)
8. Seimen lapsi (nuotti vihkossa)
9. Hän seimessä nukkuu (ST 23)
10. No, onkos tullut kesä (ST 74, JT 134)
11. Joulun kellot (ST 33, JT 92)
12. Joulupuu on rakennettu (ST 61, JT 72)
13. Pieni liekki (KJL 2008, Tänään Häneen uskon. SLS 1996)
14. Pienen lampaan jouluyö (nuotti vihkossa ja KJL 2008 )
15. Ilouutinen (ST 124 ja KJL 1997)
16. Jouluilta (ST 59)
17. Sydämeeni joulun teen (ST 154, PT 222)
18. Tulkoon joulu (ST 128, KJL 1999)
19. Heinillä härkien kaukalon  (ST 20, JT 3)
20. Taivas sylissäni (nuotti vihkossa ja PT 226)
21. Sylvian joululaulu (ST  48, JT 94, PT 208)
22. Jouluyö, juhlayö (ST 24, JT 42, PT 214)
23. Varpunen jouluaamuna (ST 64, JT 192)
24. Maa on niin kaunis (virsi 30)


 


Suurin osa lauluista on entiseen tyyliin niitä joulujen kestosuosikkeja. Itse odotan aina, mitä uutta mahtaa olla luvassa. Pelkkien nimien perusteella on joskus tosin hieman petollista arvella yhtään mitään laulusta...Tänä vuonna ainakin nimen perusteella näyttää itselleni täysin vieraalta ainostaan laulu nro 3 "Loistaa." Sormet jo aivan syyhyää, että pääsen siihen tutustumaan. Mutta maltetaan hetkinen vielä:)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Sydämellistä puhdetyötä



Erän oppilaani äiti työskentelee ammatikseen kukkasten kanssa. Tänä syksynä hän jälleen kerran yllätti koulumme ihanaisella tavalla ja lahjoitti luokallemme  työpaikaltaan kymmenittäin kanervia, jotka olisivat muutoin menneet kaatopaikkakuormaan. Liikkeissä kun myydäään vain priimaa tavaraa, niin muutama ruskea oksa karkottaisi äkisti asiakkaat...



Kaiken muun ihanuuden lisäksi "Kukka-äiti" oli väsännyt muutaman mallin ja ehdotelman, mitä voisimme niistä oppilaiden kanssa väkertää. Mukana seurasi jopa valmiita rautalanganpätkiä:)

Ensimmäisenä työnä sommittelimme koulun pihalla olevat kukkalaatikot talvikuntoon. Kukkalaatikkoja oli kaksi erillistä ja molempiin jätimme niissä ennästään olevat, monivuotiset kasvit. Tyhjät tilat täydensimme kanervilla. oppilaat rakastivat istutuspuuhia:)





Toiseen ruukkuun innostuimme vielä kyhäämään pajuista kehikonkin. Pajutkin tämä "Kukka-äiti" oli meille vaivautunut etsimään valmiiksi...



Tässä näytän erään kivan idean, jota kanervista - miksei metsästäkin poimituista voi tehdä! Yhdestä kaupan kanervaruukusta saa aikaiseksi useamman kanervasydämen! valitettavasti minulla ei ollut kameraa työskentelyajankohtana mukana, joten yksityiskohdista en saanut kuvia...

Siispä hommiin! Aluksi katkoimme ruukkukanervista oksat pöydän päällä, joka oli vuorattu vanhoilla sanomalehdillä (sotku on melkoinen...)




Tämän jälkeen oppilaat saivat kukin n. 30 cm mittaisen taiteltavan paksuisen rautalangan. Siitä muotoiltiin kehikko tulevalle työlle. Muotoilimme samassa vaiheessa myös pienen lenksun kehikon taakse josta sen voisi myöhemmin ripustaa seinälle. Oli kiva todeta, kuinka eri muotoisia sydämiä taitteluista jo tässä vaiheessa tuli.

Sitten vain itse työn kimppuun! Kerrallaan otettiin pari, kolme kanervanoksaa, jotka kiinnitettiin rautalankakehikkoon ohuella rullalanganpätkillä. Oksat laitettiin toistensa päälle hieman lomittain. Työtä jatkettiin, kunnes koko kehikko oli vuorattu kanervilla.

Lopuksi ihanuudet viimeisteltiin kääräisemällä silkkinauhoista pienoinen rusetti. kiinnitimme senkin rullalangalla työhön kiinni. Mitäs tykkäätte? Aika kiva vaikka ovikoristeeksi, vai mitä!












sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tästä se jouluun virittäytyminen taas alkaa...

Perjantain kauppakierroksella alkavan syysloman kunniaksi pysähdyin lehtihyllylle. Pienen vilkuilun jälkeen huomasin, että Taika-lehden joulunumero on jo ilmestynyt! Siispä ostoskärryyn!


Mikäpä olisikaan ihanampaa, kuin joutilaana iltana sohvalla istuen selailla kiireettömänä joululehteä...
Paljon ihan mitään sanomattomia töitä oli tietysti tässäkin lehdessä. Mutta niinhän se on, että yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta.

Minä katselen jouluaskarteluja lähinnä siitä näkökulmasta, että sieltä löytyisi ideoita kouluaskarteluun - ei liian vaikeita eikä liian hintavia toteuttaa. Lisäksi kriteerinäni on, että työ on oikeasti näyttävän näköinen...

Tällä kertaa seulani läpi pääsi tällaisia töitä.
Alapuolella sammaltöitä.  Näissä mallitöissä on käytetty kaupasta ostettavaa kuivattua sammalta, mutta itse tapaan kerätä loppusyksystä sammalia omasta metsästä. Vielä se työ on tekemättä, mutta ehkä ennätän...

Koska tänä vuonna minulla on iso luokka, en suunnittele tekeväni sammaltöitä luokan kanssa, mutta omaksi iloksi portaikkoon ehkä...

Taas toisaalta - koko luokan kanssa voisi yhteistyönä tehdä vaikka sammalkranssin, johon tehtäisiin pieniä  massakoristeita... noi rautalangat on kanssa kivoja...




Näistä paperista tehdyistä tähtikoristeista pidän! Tällaisiin voisi tänä jouluna oppilaiden kanssa keskittyä - tehdä eri värisiä ja kokoisia tähtiä...
Materiaalikustannukset ainakin jäisi pieneksi ja itse työt ovat kuitenkin näyttäviä.
Erityisesti pidän  vaaleansinisestä kopiopaperista tehdystä koristeesta, johon on yhdistetty kaksi eri kokoista tähteä (ei näy alla olevassa kuvassa!). Tämän aion kyllä toteuttaa! Ohjeistuskin vaikuttaa selkeältä.



Ja koska rakastan amarylliksiä, niin tämä seuraava työ olisi ihan must!Työ on tehty paperinaruista. Kukkien sisällä on myös metallilankaa, jotta kukat pysyvät pystyssä.


Hieman kevyempi aihe seuraavassa:
Teemana on joulumaa. Ison luokan askarteluna tästä saisi näyttävän kokonaisuuden vaikka koulun aulan seinälle. Nämä porot ovat mallin mukaan keinuvia, mutta ehkä jätän porot ihan omille jaloilleen seisomaan...


Viime vuonna luokkani joulukalenteri sisälsi päivittäin joulurunon, jonka kukin vuorollaan sai esittää koko luokalle. En hirveästi tykkää kalentereista, josta päivittäin puskee esiin kaikenlaista krääsää, joihin lapset eivät itsekään enää oikein jaksa innostua.

Entä jos tänä vuonna jokainen tekisi luokkaan oman kalenterin, jonka saisi jokainen avata päivittäin? Tulisi luokan takaseinälle kaunis tähtitaivas tuosta sinisestä kalenterista...Loppupäivät oppilaat saisivat avata kalentereita kotonaan.
Kiva idea tuossa tähtikalenterissa - kertoo joulun oleellista sanomaa ja muuttuu samalla päivä päivältä näyttävämmäksi!

 Ehkä muuttaisin kalenteria niin, että keskelle kalenteria ei tulisi päivittäin mitään vaihtuvaa juttua, vaan siinä voisi olla kauniisti koneella kirjoitettu jouluruno tähteen liittyen...Tämän aion toteuttaa!


Viimeisessä esittelemässäni aukeamassa on kivoja metallilankatöitä. Tällaisen sydänkorttitelineen voisin iltojen iloksi vääntää itselleni kotona - oppilaiden kanssa en taida urakkaan rohjeta ryhtyä:)))


Olihan siinä taas monenmoista. Eniten jäin kaipaamaan, että lehdessä olisi ollut myös jokin "hartaampi" jouluaiheinen työ, esimerkiksi jokin taidokas silkkipaperityö Beetlehemin yöstä tai vastaava...

Mutta nyt ainakin pääsin vähän virittelemään ajatuksiani kohti joulun valmisteluja...Parhaat idet syntyvät vähitellen kypsytellen...

lauantai 10. syyskuuta 2011

Ajoissa

En tiedä olenko hätäinen vai suunnitelmallinen. Joka tapauksessa minulla on jo kolme joululahjaa ostettuna:/

Ensimmäisen joulupaketin kiikutin kotiin jo kesäkuussa. Tämä vaan on minun tapani toimia.Ostelen siis yleensä lahjoja ympäri vuotta, jos sattuvat sopivasti olemaan alennusmyynnissä, kuten kaikki nämä kolme olivat... Lasken näin säästäväni useampia kymppejä tai jopa satasia...

Kaiken muun hyvän lisäksi tämmöinen valmistelu helpottaa joulunalusaikaa, joka yleensä on pelkästään työni vuoksi kiireistä aikaa.

Suurin osa lahjojen hankinnasta jää kuitenkin joulun alle. Pääasiassa tietysti sellaisten läheisten lahjat, joista ei ole mitään käsitystä.

Pari tuotetta on tällä hetkellä etsinnän alla - ostan, jos löydän edullisesti. Jos ei tule vastaan, niin hankin sitten jotain aivan muuta myöhemmin.

Ai juu, pari kirjaa tuli myös jo eilen hankittua. Kylän pojat tapaavat myydä ruotsinkielisiä kirjoja tilauslistansa kanssa kiertäen syksyisin talosta taloon. Tänä vuonna sattui listalta löytymään kaksi kirjaa, jotka olisin joka tapauksessa hankkinut. Nyt saan ne suoraan kotiin toimitettuna:)

lauantai 3. syyskuuta 2011

Tonttupojan puuhia


Haluatko tietää, mitä tontut tekevät syksyisin? Kerron sen sinulle, jos osaat pitää sen salaisuutena!

Jos hiipii syyskuussa hipihiljaa metsikköön, voi aistia kuinka maa tärähtelee aavistuksen verran jalkojen alla...

Mitä siellä oikein tapahtuu?

Kuusen oksien takaa kun kurkistelee, voi nähdä jonkun liikkuvan...

Tonttupoikahan se siellä harjoittelee rumpurytmiä.

Rumpuna sillä on tietysti sienet!





Ja paukutus on melkoinen.

Tonttupolkkaa se tonttupoika sielä opettelee soittamaan!

":;Soita rumpuja kolistele
Kyllä me tontut tanssitaan.;:

;:Älä sinä turhia kainostele
Joulu on kerran vuodessa vaan
Älä sinä turhia kainostele
Joulu on harvoin vaan.;:


            

Ihanaa!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Poroja katsastamassa

Vielä on aikaa jouluun. Itse asiassa tasan 125 päivää, muuten... Kävin kuitenkin jo pohjoisen maisemissa katsastamassa mitä kuuluu joulupukin poroille.



Kovin näyttivät vielä akkujaan lataavan poroset. Ei ollut kiirettä minnekään.


Uusiakin poropienokaisia oli maailmaan putkahtanut sitten viime joulun rekiretkien...


Paijailin useampaa poroa. Aika ihania ne ovatkin!



Vaan eipä enää monta kuukautta, kun porojen sorkat kapsaa kahta tiuhempaan tahtiin...


Tiedä, vaikka tämän poron sarvetkin olisivat joulun alla täynnä pikkupaketteja...


Tuskin maltan odottaa...