torstai 15. joulukuuta 2022
Usko, toivo, rakkaus
lauantai 25. joulukuuta 2021
Jouluna 2021
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä kohti,
ja meidät kaikki se kotiin johti,
se tähti suurempi muita."
-Yrjö Jylhä-
HYVÄÄ JOULUA!
Tänä vuonna aikani ei irronnut juurikaan joulublogin päivittämiselle.
Toivotaan, että sille on tulevina jouluina taas aikaa:))
maanantai 6. joulukuuta 2021
Hyvää itsenäisyyspäivää 2021!
Tänä joulunalusaikana en valitettavasti ole tätä ennen ennättänyt päivittää joulusivuille ensimmäistäkään kertaa. Opinnot ovat vieneet aikani.
Itsenäisyyspäivä on minulle tärkeä, tänä Suomen 104-vuotispäivänä tahdon muistaa ajatuksella suomalaisuudesta:
Tämä on minun maani
Tämä minun harmaa taivaani
Nämä ovat minun metsiäni ja tässä on minun mereni.
Ja minun onneni lepää siinä että näiden kehysten läpi olen
saanut katsella maailmaa ja oppia tuntemaan mitä kaikkea
tarkoittaakaan vapaus.
-Elina Salminen-
Kaunista itsenäisyyspäivää!
perjantai 1. tammikuuta 2021
Uudempaa vuotta!
Vuosi vaihtui kepoisasti kotosalla. Pojanpoika vietti iltaa kanssamme ja meillä oli oikein lystikäs ilta. naurettiin enemmän kuin pitkään aikaan. Vuodelle 2021 meillä kaikkilla on varmaankin harras toivomus, että saisimme pysyä terveinä ja uhat sairaudesta väistyisivät taka-alalle. Tuntuu, että nyt eletään kilpajuoksua rokotteen kanssa. Olen myönteinen ja ajattelen, että kyllä kaikki järjestyy.
Kiitos kulkemisesta mukana täällä blogissa, tässä pieni tonttupoikani vielä joulutunnelmissa.:))
sunnuntai 20. joulukuuta 2020
Kirkkoreki
Kirkkoreki on ajatuksissani ollut jo pitkään. Haaveilen edesnmenneen appeni suvun vanhan kirkkoreen kunnostamisesta, mutta se on kaatunut joka kerta siihen, ettei minulla ole paikkaa, jossa sitä säilyttäisin niin, että se pysyisi hyvässä kunnossa. Joskus vinoilin, että mitäs, jos veisin sen autotalliin. No ei...
Kirkkorekeä en ole siis vieläkään itselleni saanut, mutta oilin todella liikuttunut, kun näin sellaisen Kälviän kirkon pihamalla Joulupolun yhteydessä.
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
Mitä lahjaksi hänelle, jolla on jo lähes kaikkea?
LÄmpöasetuksen vaihtaminen onnistuu kivuttomasti nappia painamalla. Minijääkaappiin mahtu liikuttavat kuusi cokistölkkiä. laitetta voi käyttää bnin autossa kuin veneessäkin, koska sitä voi käyttää sekä sähköpistorasiassa että tupakansytyttimellä. , ohjelmoitavalla
Ekaluokkalaisia kaksosia haluaisin ihastuttaa pienellä robotilla. Koulussakin ohjelmointia on nykyään eka luokasta alkaen, joten villi veikkaus, että lapset tykkäisivät tästä. Robotti toimii paristoilla ja sille voi itsekin tehdä erilaisia ratoja, joita pitkin se on ohjelmoitavissa kulkemaan.