Aatonaattona kaukana kotoa

Ensimmäistä kertaa poissa kotoa joulunpyhinä- Tai siis ennen lapsia on oltu pois kotoa jouluna, mutta ei lasten aikana. 15 edellistä joulua olen  vastannut miehen suvun kestitsemisestä jouluaattona...Vaikka siinä on puolensa ja lapset ovat taatusti ainakin nauttineet sukujouluista, on se aika uuvuttavaakin toisaalta. Tänä vuonna myös pojat olivat molemmat ekaa kertaa valmiita matkaamaan jouluna pohjoisemmaksi joulun viettoon. Ensi joulu kuitenkin vieteään taas kotosalla miehen työvuorojen vuoksi...

Saimme houkuteltua vanhempani mukaan yhteiseen joulunviettoon ja autolla huristeltiin useampi tunti tänään tänne Kuusamoon kahdella autolla.Alkumatka sujui loskakelissä ja vesisateessa. Loppumatkaa kohti oli jo muutama pakkasaste ja lumisadetta. Maastossakin on sopivasti lunta ja myös puut huojuvat lumipeitteissä. IHANAA!

Eilen jo hetken luultiin, ettei päästä koko reissuun matkaan. Toissailtana isompi poika huristeli kavereidensa kanssa pihatiellä  ja kaatui onnettomasti kumoon mopoineen päivineen. Käsivarsihan siinä kolhiintui ja eilen istuivat lääkärissä yli viisi tuntia ukon kanssa. Että sellainen joulupaketti oli meidän eka paketti tänä jouluna... Onneksi päästiin kuitenkin lähtemään mökkijouluun kaikesta huolimatta...

Ihanaa joulunodotusta kaikille lukijoille -teitä on tullut tänne blogiin viime päivinä aivan kuin ikkunoista ja ovista - tänäänkin tähän mennessä jo  11289 ihmistä! Olen aivan mykistynyt:)))

Tunnelmallista joulunodotusta kaikille!

Joulu soittorasiassa

Kun vanhempani joulun alla olivat muuttopuuhiensa keskellä tyhjäilleet kaappejaan, tuli sieltä tietysti vastaan monenmoista tavaraa, jotka herättivät muistoja. Yksi niistä oli soittorasia, joka oli aikoinaan minun aarteeni. Isä oli nostanut sen hyllykköön ja tavatessamme kysyi, halusinko kenties säilyttää sen.

Vaikka aarteeni olikin jo varsin kulahtaneessa kunnossa, en hennonnut luopua siitä. Se on ilmeisesti ainut tavara, jonka olen koskaan onnistunut hankkimaan itkemällä:)

Elettiin 70-lukua. Taisin olla kymmenen kieppeillä, ehkä vähän  allekin. Perheemme lähti jouluostoksille Seinäjoelle. Olimme viimeisessä tavaratalossa ja jo kotiin  päin pian lähdössä, kun joulukoristeosastolla silmiini sattui maailman kaunein näkemäni soittorasia! Olin nähnyt tätä ennen soittorasian vain kerran aikaisemmin - primaballerinan, joka tanssi pyörien, kun korurasia avattiin.

Muistan, kuinka juuri ja juuri ulotuin kurkottelemaan korkealle lasihyllylle, jossa rasia oli. Väänsin rasian taustaa ja rasiasta kuului "Jouluyö juhlayö"-laulun melodia. Soittorasian sisällä oli pieni lamppu, joka valaisi koko komeuden: valkopukuinen enkeli istui urkupenkillä ja soitti valkeita kirkkourkuja. Näytin soittorasiaa äidillekin, mutta äiti totesi sen olevan liian kallis. Lähdimme autoon.Oli jo kiire.

Autossa päästin itkun. Se ei ollut kovin tavallista ja isäkin ihmetteli, mikäs nyt. Äiti sitten kertoi, mitä olin nähnyt ja kuinka olin soittorasiaa ihastellut. Itku vain yltyi, kun äidin puheesta muistin uudelleen, kuinka ihana se olikaan... Lopulta vanhempani totesivat, että mennään nyt vielä sitten katsomaan sitä. Tämä oli hyvin erikoista, eikä ollenkaan tyypillistä vanhemmilleni... Taisi olla joulua mielissä heillä.

Siinä me sitten seisoimme samaisen lasihyllyn edustalla koko perheen kera ja kurkotin taas varovasti enkeliäni alas hyllystä näytille. isä pitää musiikista kovasti ja oli aikoinaan patistellut minut puolipakolla pianotunneillekin... hänkin oli myyty. Olin aivan mykistynyt kun vanhempani päättivätkin ostaa sen!Kotimatkan istuin takapenkillä hurmoksessa enkelini kanssa ja veivailin laulua uudestaan ja uudestaan.

Tässä se aarteeni on! Enkeli on matkan varrella soitellut urkuja niin innokkaasti, että on poistunut penkkeineen pois paikalta! Lamppukaan ei enää toimi. Palanen alareunasta on napsahtanut irti ja urkujen värityskin on muuttunut puhtaanvalkeasta haalistuneenkellertäväksi...Silti aivan liian rakas muisto poisheitettäväksi. Nuorimmainen sitä tuolla juuri veivaa samalla innolla... Jouluyö, juhlayö!

Joululoman alkaessa...

Rakastan joululaulujen kuuntelua. Yleensä miellyn niihin ei-kaupallisimpiin. Jos sanat ja melodia natsaavat, niin siinähän se!

Tänä iltana innostuin kuuntelemaan Leevi and the Leavingsia. Jossain vaiheessa joulua se se Leevi aina kolahtaa.Mollisävelmät ja koskettavan melankoliset sanat kolahtavat kerta toisensa jälkeen. Aika useissa Leevin kappaleissa murheellinen joulu. No, aika realistisia kuvauksia kai lopultakin... Valitsin tämänkertaiseksi kuunneltavaksi kuitenkin hieman erilaisen:  "Taas kun joululta näyttää." Tämän voisi periaatteessa esittää oppilaidenkin kanssa...Aika kaunis...

Lähestyvän joulun merkkejä

Sen verran alkaa jo joulu olla lähellä, että kunnon joulusiivouksiin on jo päästy useampana päivänä käsiksi. Tänä vuonna siivoillaan silti aika pinnallisesti, sillä ensimmäistä kertaa emme vietä joulua kotosalla...

Eilisilta kului nuorimmaisen joulujuhlissa. Poika on ruotsinkielisessä kyläkoulussa, jossa joulutraditiot ovat áina hyvin  isossa osassa. Tämänkertainenkin ohjelma kesti hulppeat 2,5 tuntia (noo, joskus on tullut istuttua kolmekin tuntia:/) Vaikka toisen kotimaisen aika hyvin hallitsenkin, niin silti huomaan  ajatusten karkailevan aivan ulkopuolisiin asioihin, jos äänentoisto ei ole aivan kohdallaan...Niin taisi käydä välillä eilenkin.Toki oli hienojakin esityksiä moneen lähtöön. Oma poika soitti soolona kitaralla "Maa on niin kaunis" ja esitti joulunäytelmässä lasta, joka haluaa paljon lahjoja:)

Itsekseni pohdin, että juhlat syntyvät liikuttavista esityksistä, mutta että tärkeää olisi osata asennoitua juhlaankin siten, ettei anna vanhempana pikkukatselijoiden riekkua missä sattuu. Pieni itkunpurkaus lapselta ei vielä tunnelmaa hetkauta, mutta jos tulee tunne, että lapset saavat tehdä ihan mitä vain toisten juhlassa, niin...  Eilisiltana muutama pienokainen valtasi näyttämön ja ryösti osan koululaisilta äänekkäällä vaeltelullaan. Koulun rehtorikin joutui jo yhtä kiikuttamaan käsipuolesta lavalta pois...Kesken kaiken tajusin myös, että oman puujakkarani alla ryömi arviolta nelivuotias. Oikeasti jo pelkäsin, että loukkaa itsensä...Sinne se jäi makoilemaan tuolini alle, eikä kukaan hakenut pois - tunsin lähinnä ahtaanpaikankammoa, enkä tohtinut liikahtaakaan tuolillani:/

Kokkolan puukaupunkialue, Neristan, on jo toisena peräkkäisenä vuotena kunnostautunut joulukalenteri-teemalla.Vanhan antiikkiliikkeen nurkalla, aivan kadunkulmassa nökötti suloinen joulukuusi koristeineen. Viereiseltä  ilmoitustaululta löytyi kartta, josta ilmeni kaikkien kalenteri-ikkunoiden sijainnit. Tänään lähdin niitä kiertelemään. Oli jo sen verran hämärää, että sain kuvattua vain muutaman kohteen. Paljon ihanaa jäi kuvaamattakin... Kiva idea kuitenkin!






Tällaiselta näytti tämänpäiväinen ikkunakalenteri!



Huomisaamuna vielä yksi tunti koulua, sitten alkaa lomalomaloma jouluinen!

Linnuille apetta

Tämä joulunalusaika on ollut hyvin kiireinen. Tavallisten puuhailujen oheen sattui vanhempieni muutto omakotitalostaan pois. Toissailtana suljin lapsuuskotini oven viimeistä kertaa. Nyt vanhempani viettävät kerrostaloelämää. Hieman haikeutta onkin ollut tämän kaiken hässäkän keskellä.
Ennen muuttoa äiti soitti minulle ja pyysi, voisinko ostaa kaupasta sellaisen pitkän talipallon. Hän halusi antaa sen uusien asukkaiden  9-vuotiaalle pojalle, jotta poika voisi ripustaa pötkön ikkunan alle pihapuuhun ja oppisi seurailemaan lintusten elämää... Ja kyllähän minä sellaisen ostinkin.

Vanhemmilleni lintujen ruokkiminen on lähes pyhä toimitus.Siihen liittyy monta hupaisaakin tarinaa, mutta ei niistä enempää tällä kertaa.  Ehkä siksi minullakin näin joulun alla on lähes pakonomainen tarve etsiä oman pihametsiköni linnuille apetta.



Tämänvuotisen (kauniin) lintulyhteen ostin vanhalta mieheltä, joka möi lyhteitä ainoilla käymilläni joulumessuilla. Minulle tuli lämmin joulmieli jo myyjän hyväintahtoisesta ja rauhallisesta jutustelusta.  Lyhteet olivat huomattavasti kauniimpia kuin markettien muovipusseissa rötköttävät, hätäisesti kääräistyt lyhteet. Ihan silkkinauha oli lyhteessä kiedottuna. Hintakin vaivaiset kolme euroa -vitosella olisi saanut kaksi! Myöhemmin jäin harmittelemaan, etten ostanut sitä toistakin.



Siellä se lyhde nyt nököttää pihakoivussani. Kyllä nyt lintujen taas kelpaa:)

 

Paketeista paljastuu...

Tänään tällainen kevyt kurkkaus opettajan jouluylläreihin! Joulun alla osa oppilasta tuo paketteja, osa ei. Kukin taaplaa tyylillään. Opettajana sitä ei mitään lahjaa odota, mutta toki se aina  yllättää, ilahduttaa ja mieltä lämmittää. Yhtä kiva on korttikin, joka on ajatuksella annettu tai ihan vain lämmin jouluhalaus...

 
 

Omille lapsilleni äidin töistä kiikuttamien pakettien avaaminen on aina harras hetki.Yhdessä katselemme paketit ja luemme niiden mukana olevat kortit. Lapsista hetki tuntuu ylen ihmeelliseltä... Isompi poika totesi, että nämä hetket ovat äidin ammatin ainoita hyötynäkökulmia (pistellessään sulkaata molemmilla kourilla kohti suuta...) No jaa:)

Moni miettii, mitä niistä paketeista paljastuu. Voin kertoa, että skaala on melkoinen. Tässä jotain uusimmista...