jopa herkistelemästä koskettavien runojen ääreltä!
Lapsena en tajunnutkaan, millaisessa kultturien kehdossa elelin! Itse asiassa perhetaustani oli hyvin vaatimattomista oloista lähtöisin, enkä ollut tottunut siihen, että mitään kovin ylevää kotona harrastettaisiin. Enemmänkin se oli pienen maalaistalon yhteisöllistä eloa ja arkipäiväistä vuorovaikutusta. Vanhojen tummujen tarinointia sai kuunnella illat pitkät suu ammollaan... Kirjallisuutta kotona taisi alkuvuosina olla tasan kolmen satukirjan verran. Samoja satuja luettiin uudestaan ja uudestaan. Isäni harmitteli aina, ettei hänellä ollut ollut mahdollisuutta harrastaa musiikkia. Niinpä eräänä päivänä isä hommasi kotiin isot sähköurut ja kertoi ilmoittaneensa minut soittotunnille:/ Minä ujona pakenin keittiön ruokapöydän alle mököttämään ja ilmoitin, etten todellakaan aio mennä... Mutta isäpä ei antanut periksi ja niin sitä lopulta mentiin! Pian huomasin rakastavani soittamista. Tästä opetuksena, että joskus joku tarvitsee ihan oikeasti pienen potkun alkuun...
Koulussa meillä oli iso luokka. Opettajat olivat aika tiukkoja, kuten silloin muinoin oltiin, mutta todellisia kansankynttilöitä kuitenkin. Heillä riitti aktiivisuutta kulkea luokan kanssa jos missä ylimääräisissä tilaisuuksissa vapaa-aikanakin. Tuskin kellään nykyään rahkeet sellaiseen riitäsivät!
Lisäksi parhaan ystäväni isä oli kirkkoherra ja jos kirkosta puuttui ohjelmaa, minut hälyytettiin kaverini kanssa pikapikaa paikalle joko laulamaan, keräämään kolehtia, sytyttämään kynttilöitä tai muuta sellaista. Mitä milloinkin. Ei ollut ikään aikaa jännittää tulevaa, kun tilaisuudet saattoivat rapsahtaa hyvin äkisti eteen. Tästä syystä en edelleenkään osaa esiintymistä kait jännittää...
Tämä kaikki pienenä johdantona siihen, miksi ilmeisesti rakastan kaikkea luovaa. Koulussa oli ennen hyvin perinteiset kuusijuhlat. Saman parhaan kaverini kanssa taisimme vuosi vuoden jälkeen varastaa pääroolit näytelmissä. Tämä johtui kait siitä, että olimme aina ne luokan ainoat vapaaehtoiset: )))
Eniten jäivät mieleen ensimmäisten vuosien joulun ajan näytelmät. Ekan vuoden näytelmässä olin tyttö, joka veljensä kanssa haki kuusta metsästä. Roolinimeni taisi olla Leena. Muuta en siitä muista. Toisena vuonna kaverini oli Tonttu Törppö ja minä Tonttu Vikkelä. Seikkailimme joulutarinassa suurelta tuntuvalla näyttämöllä. Tonttu Törpön auto sammui ja minä valitin roolissani autoa lykäten, miksi Tonttu Törpön oli pitänytkään sellainen auto hankkia: )))
Seuraavat kaksi vuotta olikin sitten melkoista hulinaa. Opettaja innostui Tiernapojista ja tietysti me oltiin heti taas valmiina. Kiersimme molempien joulujen alla useita joulujuhlia ja lisäksi opettaja kuljetti meitä kauppoihin ja pankkeihin hoilaamaan. Seurakunnassakin käytiin esiintymässä. Opettajalla oli siniharmaa 70-luvun alun Toyota ja sillä huristelimme roolivaatteet takakontissa paikkaan jos toiseenkin. Löysinpä vanhasta albumistani kuviakin yhdestä esiintymisreissusta!
Toisen joulun pääesiintyminen meni osallani jouluisesti pipariksi. Olimme lupautuneet myös yläasteen ja lukion joulujuhliin esiintymään ja se tuntui alakoululaisesta aika ylväältä. Ennen esitystä olin ihan kunnossa, mutta juuri ennen esitystä ääneni käheytyi totaalisesti! Roolivaatteet ylläni kävin supattamaan opettajan korvaan, että en voi laulaa osaani, sillä ääni katosi juuri. Eihän se tietenkään uskonut, vaan lykki meitä innoissaan kohti lavaa. Vähän vahingoniloisena(kin) rääkäisin sitten oman osuuteni. Mahtoi yleisö ajatella, että todellisen jouluvariksen ovatkin osaan löytäneet! Joka tapauksessa sekin esitys oli mieliinjäävä: )))
Tässä vielä esiintyjät vuonna 1977. Kaksi tiernapoikaa ja kaksi -tyttöä. Liikuttavaa, eikö totta! Jos joskus jollekulle tarjoutuu tilaisuus osallistua Tiernapoikaesitykseen, niin joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta ehdottomasti suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti