Joulun juhlintaa

Viikon kolme koulun joulujuhaa on sitten onnekkaasti takana!

Suoraan sanottuna viikko on ollut enemmän kuin kiireinen...

 

Tässä tunnelmia eilisillan joulujuhlasta, joka oli oman poikani alakoulun juhla...

 

Ruotsinkielisissä kouluissa Lucia kulkueineen ilmaantuu yleensä  valoksi joulujuhlissakin. Niin tälläkin kertaa. Koulun perinteenä on, että oppilaat äänestävät Lucian 6. luokan tyttöjen keskuudesta. Aidot kynttilät väenpaljoudessa tuo aina oman jännityksen...

 

 

Perinteisesti juhlan alkuosassa on aina myös jouluevankeliumi näyteltynä. Sitä on  vuosi toisensa jälkeen ihana herkistyä katsomaan.

 

Kyläkoulullamme on perinteisesti vahva musiikkiosaaminen, niin tänä vuonnakin.  Oppilaskuoro lauloi useamman laulun ja isäksi kuultiin useita sooloesityksiä. Tällä kertaa pääsin itsekin kuulemaan oman poikani "Varpunen jouluaamuna-"esityksen.

 

Pojalla oli tänä vuonna myös päärooli joulunäytelmässä. Poika esitti joulupukkia,jonka tontut intaantuivat maistelemaan "partadynamiittia.":)))

 

 

Ohjelmalehtisessä luki, että tänä vuonna juhlassa on myös yllätysvieras! Vähänkö oppilaita jännitti, kuka hän olisi... Kuinka ollakaan; Idols-kisassa kolmanneksi tänä vuonna sijoittunut Torsten Borg astui lavalle!

 

Torsten on kyläkoulumme entinen oppilas, isomman lapseni luokkakaveri niiltä ajoilta. Hän kertoi omista joulujuhlamuistoistaan; kuinka hienoa ja merkittävää oli päästä jo alaluokilla esiintymään juhliin. Juupa juu, taisi poika laulaa aika monena vuonna soolo-osuuksia:) Taas kerran ajattelin mielessäni, kuinka tärkeässä roolissa koulu onkaan ilmaisukasvatuksessa! Rehtorilla taisi olla lähes kyynel silmännurkassa, kun Torsten omisti hänelle toisen laulamistaan kappaleista;  Hallelujah. Yleisökin oli oikein vaikuttunut nuoren miehen puheesta ja muisteluista  paikallisella murteella...

 

Väliajalla Torsten jakeli nimmareita kuvakorttien taakse-. Poikani hehkutti vielä kotimatkalla "Ajatella, mun korttiin se kirjoitti mun etunimenkin, vaikken mä edes sanonut nimeäni!"

 

 

Tämän päivän ohjelmassa oli  vielä joulukirkko omassa koulussani jo aamukahdeksalta. Toimin kirkossa kanttorina, mikä tuo aina hieman ylimääräistä  sähinää omaan joulukirkkoon. Pappi piti hienon puheen joulun lahjasta. Kirkon kuusen kätköistä hän "löysi" punaisella joulurusetilla kiedotun käärön, jossa oli Taivaan isän joululahja meille; Joh.3:16.

 

 

Joulun ajan kultturia...

Olen pohtinut viime aikoina joulun kulttuuripuolta. Joulun sanoman ohessa eläydymme jouluun monin tavoin. Vaikka tuntuu, että omassa maassamme on jäyhää kansaa, niin joulun aikaan tämä  melankolinen väki puhkeaa toviksi kukkaan. Joulujuhlat, joululaulut, joulunäytelmät... Tavallinen pulliainen löytää itsensä
jopa herkistelemästä koskettavien runojen ääreltä!

Lapsena en tajunnutkaan, millaisessa kultturien kehdossa elelin! Itse asiassa perhetaustani oli hyvin vaatimattomista oloista lähtöisin, enkä ollut tottunut siihen, että mitään kovin ylevää kotona harrastettaisiin. Enemmänkin se oli pienen maalaistalon yhteisöllistä eloa ja arkipäiväistä vuorovaikutusta. Vanhojen tummujen tarinointia sai kuunnella illat pitkät suu ammollaan...   Kirjallisuutta kotona taisi alkuvuosina  olla tasan kolmen satukirjan verran. Samoja satuja luettiin  uudestaan ja uudestaan. Isäni harmitteli aina, ettei hänellä ollut ollut mahdollisuutta harrastaa musiikkia. Niinpä eräänä päivänä isä hommasi kotiin isot sähköurut ja kertoi ilmoittaneensa minut soittotunnille:/ Minä ujona pakenin keittiön ruokapöydän alle mököttämään ja ilmoitin, etten todellakaan aio mennä... Mutta isäpä ei antanut periksi ja niin sitä  lopulta mentiin! Pian huomasin rakastavani soittamista. Tästä opetuksena, että joskus joku tarvitsee ihan oikeasti pienen potkun alkuun...

Koulussa meillä oli iso luokka. Opettajat olivat aika tiukkoja, kuten silloin muinoin oltiin, mutta todellisia kansankynttilöitä kuitenkin. Heillä riitti aktiivisuutta kulkea luokan kanssa jos missä ylimääräisissä tilaisuuksissa vapaa-aikanakin. Tuskin kellään  nykyään rahkeet sellaiseen riitäsivät!

Lisäksi parhaan ystäväni isä oli kirkkoherra ja jos kirkosta puuttui ohjelmaa, minut hälyytettiin kaverini kanssa pikapikaa paikalle joko laulamaan, keräämään kolehtia,  sytyttämään kynttilöitä tai muuta sellaista. Mitä milloinkin. Ei ollut ikään aikaa jännittää tulevaa, kun tilaisuudet saattoivat rapsahtaa hyvin äkisti eteen. Tästä syystä en edelleenkään osaa esiintymistä kait jännittää...

Tämä kaikki pienenä johdantona siihen, miksi ilmeisesti rakastan kaikkea luovaa. Koulussa oli ennen hyvin perinteiset kuusijuhlat. Saman parhaan kaverini kanssa taisimme vuosi vuoden jälkeen varastaa pääroolit näytelmissä. Tämä johtui kait siitä, että olimme aina ne luokan ainoat vapaaehtoiset: ))) 

Eniten jäivät mieleen  ensimmäisten vuosien joulun ajan näytelmät. Ekan vuoden näytelmässä olin tyttö, joka veljensä kanssa haki kuusta metsästä. Roolinimeni taisi olla Leena. Muuta en siitä muista. Toisena vuonna kaverini oli Tonttu Törppö ja minä Tonttu Vikkelä.   Seikkailimme joulutarinassa suurelta tuntuvalla näyttämöllä. Tonttu Törpön auto sammui ja minä valitin roolissani autoa lykäten, miksi Tonttu Törpön oli pitänytkään sellainen auto hankkia: )))

Seuraavat kaksi vuotta olikin sitten melkoista hulinaa. Opettaja innostui Tiernapojista ja tietysti me oltiin heti taas valmiina. Kiersimme molempien joulujen alla useita joulujuhlia ja lisäksi opettaja kuljetti meitä kauppoihin ja pankkeihin hoilaamaan. Seurakunnassakin käytiin esiintymässä. Opettajalla oli siniharmaa 70-luvun alun Toyota ja sillä huristelimme roolivaatteet takakontissa paikkaan jos toiseenkin. Löysinpä vanhasta albumistani kuviakin yhdestä esiintymisreissusta!

Yleensä esitykset sujuivat oikein hienosti. Osasimme roolimme kuin vettä valaen. Itse asiassa osaan koko näytelmän vieläkin ulkoa sanasta sanaan (En tosin tiedä, mitä tällaisesta taidosta on hyötyä...). Pieniä kommelluksia matkan varsille toki mahtui. Muistan, kuinka juuri ennen esitystä paksusta foliosta muotoiltu tähti vyössäni irtosi ja harmitti vietävästi, kun kaikkien muiden esiintyjien puvuissa tähdet tietysti pysyivät kiinni. Opettaja käski ommella sen kiinni kotona, mutta taisi jäädä ompelematta...

Toisen joulun pääesiintyminen meni osallani jouluisesti pipariksi. Olimme lupautuneet myös yläasteen ja lukion joulujuhliin esiintymään ja se tuntui alakoululaisesta aika ylväältä. Ennen esitystä olin ihan kunnossa, mutta juuri ennen esitystä  ääneni käheytyi totaalisesti! Roolivaatteet ylläni kävin supattamaan opettajan korvaan, että en voi laulaa osaani, sillä ääni katosi juuri. Eihän se tietenkään uskonut, vaan lykki meitä innoissaan kohti lavaa. Vähän vahingoniloisena(kin) rääkäisin sitten oman osuuteni. Mahtoi yleisö ajatella, että todellisen jouluvariksen ovatkin osaan löytäneet!  Joka tapauksessa sekin esitys oli mieliinjäävä: )))

Tässä vielä   esiintyjät vuonna 1977. Kaksi tiernapoikaa ja kaksi -tyttöä.  Liikuttavaa, eikö totta! Jos joskus jollekulle tarjoutuu tilaisuus osallistua Tiernapoikaesitykseen, niin joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta ehdottomasti suosittelen!