Lumiukkosoppaa hämmentämässä

Pojan koululta tuli kutsukirje vanhempainyhdistyksen jouluaskarteluiltaan -tai itse asiassa kahteen peräkkäiseen iltaan. Aikovat askarrella tuotteita joulumyyjäisiin. Sinänsä kannatettava asia.



 Tällä kertaa olisin oikeastikin ollut estynyt etenkin toisesta illasta. Mutta joskus jouluihmisenkin on  pakko tunnustaa: koska olen  päivittäin  duunissa koulussa, ja tämä joulunalusaika on työssäni  hyvin hektistä, olen oppinut (tai opetellut pikemminkin) vuosien mittaan karsimaan pois monia asioita. Olen esimerkiksi kieltäytynyt roudaamasta oppilaitani iltaisin tai viikonloppuisin laulukeikoille, niin ihana, kuin ajatus periaatteessa onkin (Joo,myönnän tuntevani edelleen joka kerta pyydettäessä huonoa omaatuntoa - muistan lapsuuteni valovoimaiset opet, jotka viikonloppuisinkin laulattivat meitä jos missä kissanristiäisissä...)

Kannatan siis kympillä vanhempainyhdistystoimintaa, maksan jäsenmaksuni ja osallistunkin välillä, mutta... Omalle tasapainolle tekee hyvää, että saa olla lyhyet illat kotona, rauhoittua  ja vaan olla...

No, joka tapauksessa perisuomalainen syyllisyyden tunne iski niin kovasti päälle, että ryhdyin toimeen. Eilisillan rustasin pieniä pussukoita koulun myyjäisiin. Kun päivät olen sosiaalinen, saa kai hyvällä syyllä olla joskus niin epäsosiaalinen, että tekee kaiken ihan yksin:)



Päädyin puuhastelemaan netistä useista blogeista tuttuihin lumiukkosoppa-pusseihin. Pussin sisällön, eli kaakaojauhepussin, vaahtokarkkeja, servetin,suklaan ja karkkikepin, löysin onnistuneesti Citymarketista (kun joku kysyi tätä, että mistä löytyy ainekset...) Pussin tekoa säveltelin muutoin alkuperäisestä poikkeavaksi.



Sen sijaan en mistään tietenkään löytänyt sopivan pieniä foliopusseja. Hirveästi ei tällä kertaa innostanut alkaa niitä itsekään väsäämään. Päädyin lopulta  ostamaan puolen litran Minigrip-pusseja, jotka osoittautuivatkin täydellisen kokoisiksi! Kassan vierestä nappasin hetken mieltymyksestä vielä harmaasävyistä tukevaa lahjapaperia, joka sekin osoittautui hyväksi hankinnaksi.

Ja sitten sopan tekoon! Olin yksin kotona, joten oli aivan ihanan rauhallista. Päätin näperrellä 10  pussia koulun myyjäisiin ja muutaman ylimääräisen vielä lahjaksi esim. pojan kitaraopelle ym...



Tällaisia pusseista sitten tuli:




Poika vei pussit tänään kouluun. Oli antanut ne suoraan rehtorille, joka oli ihmeissään kysellyt, mistä äiti on onnistunut tällaisia ostamaan...:) Poika oli sitten kertonut, että äiti ne itse näpersi...Rehtori oli kovasti lähetellyt terveisiä kotiin... Toivottavasti menevät sitten edes  kaupaksi!

 

 

Tuli oikeasti joulumieli tästä pussiprojektista - kenties innostun tehtailemaan vielä niitä lisää!

Joulunaikaan valmistautumista koulussa

Työni on maailman parasta! Tajuan sen kerta toisensa jälkeen etenkin silloin kun joulun aika lähestyy ja oppilaiden kanssa aletaan kääntää kuonot kohti joulujuttuja. Siis aivan parasta, vaikka kiirettä, stressiä ja hulinaa- joskus melkoistakin- riittää yli äyräiden.

Tämän joulualusajan aloitimme kollegani kanssa perinteisesti huolella ja hartaasti suunnitellen jo lokakuussa. Taidetaan olla molemmat jouluihmisiä  tai jotain sinne päin...

Meidän koulu on alueella, jossa on paljon luovuutta, oikeastaan täällä annetaan kaikkien kukkien kukkia ja se jos mikä tuo höystettä juhliimmekin. Kaikki osallistuvat innnolla. Jokunen aika sitten eräs koulun isoimmista oppilaista kysyi minulta, mitä laulamme tämän vuoden joulujuhlassa. Ja toivoi heti perään "Voi kun ólis kaikki ne samat- ne oli niin ihanat!" Ehei...:)



Aloitamme  laulujen etsimisellä. Ympäri vuoden  kuulostelemme  kaikkea kaunista ja selailemme jos ei sataa, niin ainakin kymmeniä laulukirjoja. Vaikka kirjat ovat pullollaan perinteisiä joululauluja, joita on kiva opettaa nuoremmalle sukupolvelle, tavoitteena on myös  löytää  uusia lauluja. Ne motivoivat ja tuovat haastetta ja intoa etenkin omaan mieleen. Ja aina etsimme sitä kauneinta...Monta kertaa olemme jo löytäneetkin.:) Eli yhtä kauneinta ei taida sittenkään olla olemassa...


Mitä me tänä vuonna laulamme? Liikkeelle lähdettiin siitä, että otetiin joukkoon yksi jo tuttu laulu parin, kolmen vuoden takaa. Ihan sen vuoksi, että se on edelleen kaunis ja sekä oppilaat että vanhemmat ovat uudelleen toivoneet sen kuulevansa. Tänä vuonna  tosin ollaan liikkeellä erilaisella sovituksella: Soolo-osiin etsimme heleä-äänisiä laulajia, lopun hoitaa koko muu koulu. Laulu on tietysti "Taivas sylissäin." Osa oppilaistamme liikuttuu joka kerta kyyneliin sitä laulaessaan!

















Koska joulukuussa on myös itsenäisyyspäivä, haluamme laulaa  myös suomalaisuudesta kauniiden sanojen kera. Juhalassamme raikaa tänä vuonna "Minä katson tätä maata."Jukka Kuoppamäen lauluissa on  jotain perisuomalaista; kauneutta ja melankoliaa sopivassa suhteessa.

Alkuopetusikäiset laulanevat runojensa välissä laulun "Siellä missä mummi asuu..."Veikkaan kyyneleitä muutaman vanhemman silmäkulmiin...

Hieman tutumpaa laulua edustaa "Lumivalkeaa", se on erityisesti kollegani toive:) Petri Laaksosen lauluista näyttää tulleen kestosuosikkeja.

Kauneimmista joululauluista tiensä juhlaamme löytää "Pienen lampaan jouluyö."

Vähän modernimman tyylistä laulua kuullaan laulussa, jonka nimi on yksinkertaisesti "Joululaulu." Nettiversio on säestyksetön, meillä on säestys, joka tuottaa välillä harmaita hiuksia säestäjälle erikoisine sointuineen ja vaikeine sävelkulkuineen, mutta eiköhän se tästä vielä asetutu kuosiinsa!

Mukaan mahtuu tänä vuonna toinenkin alunperin ruotsinkielinen laulu. Suomennettuna se on "Tähti kirkkaana loistaa." Löysin sen netistä vain alkuperäiskielisenä, mutta silti kuuntelemisen arvoisena.

Paljon muutakin juhlaan on luvassa; näytelmää, kuvaelmaa ja mitä lie perinteistä. Tänään sain myös ilmaan heitettynä pallona ehdotuksen, josko löytyisi vielä pureva potpurri yhdellä isommista luokista. Uskokaa tai älkää, mutta kotioven avattuani tulvahti mieleen jouluiset latinorytmit ties mistä ja ideaa lähti heti pukkaamaan...  Aika näyttää, mitä tästä vielä tulee:) Joka tapauksessa veikkaan,että koko koulun yhteisissä lauluharkoissa kollegat pääsevät tänkin vuonna toteamaan "Meni aivan kylmät väreet!":)

Joulun ajan kultturia...

Olen pohtinut viime aikoina joulun kulttuuripuolta. Joulun sanoman ohessa eläydymme jouluun monin tavoin. Vaikka tuntuu, että omassa maassamme on jäyhää kansaa, niin joulun aikaan tämä  melankolinen väki puhkeaa toviksi kukkaan. Joulujuhlat, joululaulut, joulunäytelmät... Tavallinen pulliainen löytää itsensä
jopa herkistelemästä koskettavien runojen ääreltä!

Lapsena en tajunnutkaan, millaisessa kultturien kehdossa elelin! Itse asiassa perhetaustani oli hyvin vaatimattomista oloista lähtöisin, enkä ollut tottunut siihen, että mitään kovin ylevää kotona harrastettaisiin. Enemmänkin se oli pienen maalaistalon yhteisöllistä eloa ja arkipäiväistä vuorovaikutusta. Vanhojen tummujen tarinointia sai kuunnella illat pitkät suu ammollaan...   Kirjallisuutta kotona taisi alkuvuosina  olla tasan kolmen satukirjan verran. Samoja satuja luettiin  uudestaan ja uudestaan. Isäni harmitteli aina, ettei hänellä ollut ollut mahdollisuutta harrastaa musiikkia. Niinpä eräänä päivänä isä hommasi kotiin isot sähköurut ja kertoi ilmoittaneensa minut soittotunnille:/ Minä ujona pakenin keittiön ruokapöydän alle mököttämään ja ilmoitin, etten todellakaan aio mennä... Mutta isäpä ei antanut periksi ja niin sitä  lopulta mentiin! Pian huomasin rakastavani soittamista. Tästä opetuksena, että joskus joku tarvitsee ihan oikeasti pienen potkun alkuun...

Koulussa meillä oli iso luokka. Opettajat olivat aika tiukkoja, kuten silloin muinoin oltiin, mutta todellisia kansankynttilöitä kuitenkin. Heillä riitti aktiivisuutta kulkea luokan kanssa jos missä ylimääräisissä tilaisuuksissa vapaa-aikanakin. Tuskin kellään  nykyään rahkeet sellaiseen riitäsivät!

Lisäksi parhaan ystäväni isä oli kirkkoherra ja jos kirkosta puuttui ohjelmaa, minut hälyytettiin kaverini kanssa pikapikaa paikalle joko laulamaan, keräämään kolehtia,  sytyttämään kynttilöitä tai muuta sellaista. Mitä milloinkin. Ei ollut ikään aikaa jännittää tulevaa, kun tilaisuudet saattoivat rapsahtaa hyvin äkisti eteen. Tästä syystä en edelleenkään osaa esiintymistä kait jännittää...

Tämä kaikki pienenä johdantona siihen, miksi ilmeisesti rakastan kaikkea luovaa. Koulussa oli ennen hyvin perinteiset kuusijuhlat. Saman parhaan kaverini kanssa taisimme vuosi vuoden jälkeen varastaa pääroolit näytelmissä. Tämä johtui kait siitä, että olimme aina ne luokan ainoat vapaaehtoiset: ))) 

Eniten jäivät mieleen  ensimmäisten vuosien joulun ajan näytelmät. Ekan vuoden näytelmässä olin tyttö, joka veljensä kanssa haki kuusta metsästä. Roolinimeni taisi olla Leena. Muuta en siitä muista. Toisena vuonna kaverini oli Tonttu Törppö ja minä Tonttu Vikkelä.   Seikkailimme joulutarinassa suurelta tuntuvalla näyttämöllä. Tonttu Törpön auto sammui ja minä valitin roolissani autoa lykäten, miksi Tonttu Törpön oli pitänytkään sellainen auto hankkia: )))

Seuraavat kaksi vuotta olikin sitten melkoista hulinaa. Opettaja innostui Tiernapojista ja tietysti me oltiin heti taas valmiina. Kiersimme molempien joulujen alla useita joulujuhlia ja lisäksi opettaja kuljetti meitä kauppoihin ja pankkeihin hoilaamaan. Seurakunnassakin käytiin esiintymässä. Opettajalla oli siniharmaa 70-luvun alun Toyota ja sillä huristelimme roolivaatteet takakontissa paikkaan jos toiseenkin. Löysinpä vanhasta albumistani kuviakin yhdestä esiintymisreissusta!

Yleensä esitykset sujuivat oikein hienosti. Osasimme roolimme kuin vettä valaen. Itse asiassa osaan koko näytelmän vieläkin ulkoa sanasta sanaan (En tosin tiedä, mitä tällaisesta taidosta on hyötyä...). Pieniä kommelluksia matkan varsille toki mahtui. Muistan, kuinka juuri ennen esitystä paksusta foliosta muotoiltu tähti vyössäni irtosi ja harmitti vietävästi, kun kaikkien muiden esiintyjien puvuissa tähdet tietysti pysyivät kiinni. Opettaja käski ommella sen kiinni kotona, mutta taisi jäädä ompelematta...

Toisen joulun pääesiintyminen meni osallani jouluisesti pipariksi. Olimme lupautuneet myös yläasteen ja lukion joulujuhliin esiintymään ja se tuntui alakoululaisesta aika ylväältä. Ennen esitystä olin ihan kunnossa, mutta juuri ennen esitystä  ääneni käheytyi totaalisesti! Roolivaatteet ylläni kävin supattamaan opettajan korvaan, että en voi laulaa osaani, sillä ääni katosi juuri. Eihän se tietenkään uskonut, vaan lykki meitä innoissaan kohti lavaa. Vähän vahingoniloisena(kin) rääkäisin sitten oman osuuteni. Mahtoi yleisö ajatella, että todellisen jouluvariksen ovatkin osaan löytäneet!  Joka tapauksessa sekin esitys oli mieliinjäävä: )))

Tässä vielä   esiintyjät vuonna 1977. Kaksi tiernapoikaa ja kaksi -tyttöä.  Liikuttavaa, eikö totta! Jos joskus jollekulle tarjoutuu tilaisuus osallistua Tiernapoikaesitykseen, niin joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta ehdottomasti suosittelen!

Joulusivut muuttavat...

Tervehdys kaikille jouluihmisille!

Pitkäaikainen suunnitelmani sai tänään nostetta alleen ja aloin suureen, kenties mielettömään urakkaan! Päätin roudata vanhat joulusivuni tänne uuteen osoitteeseen tulevan joulun jo koputellessa varovasti ovenpieleen. Muuttajien suurin unelma taitaa olla yleensä "jouluksi kotiin" - ajatus. Niin minullakin. Vaan kunnon muuttajien tapaan en  voi tietää, milloin remppa on valmis... En tiedä, onko sillä merkitystäkään, sillä   riittää, että saan pukea sanoiksi ja kuviksi rahtusen joulua. Eihän joulu koskaan tule valmiiksi, eihän?

Näin loppusyksystä intoudun entisestään kirppareilla kiertelyyn. Eilisen löytö oli muutamalla eurolla hankittu joulupukkisoittorasia. Hektinen tunne avata pukki paketistaan ja kiertää selän veivistä sävelmä soimaan. "Ei itkeä saa, ei meluta saa..." - melodia hellyytti joulupukin keikutellessa  päätään puolelta toiselle.

Intohimoni  joulun alla  on tehdä luokkaan jotain jouluista. Kenties tämä joulupukki pääsee kurkistelemaan kolmosluokkalaistemme joulukalenterin avaamista päivittäin aloittamalla hetken omalla sävelmällään...