lauantai 23. joulukuuta 2017

Jouluyö, juhlayö

Hyvän joulun toivotukseni tulee kauniin seimiasetelman myötä lukijoilleni tässä: 






Yllä: Lohtajan tapulin edessä oleva seimiasetelma jouluna 2017. Taustalla Lohtajan vaisukko, jonka ympärille asetelma on tehty.


Jouluyö, juhlayö.
Päättynyt kaikk´ on työ,
kaks´ vain valveill´ on puolisoa,
lapsen herttaisen nukkuessa
seimikätkyessään,
seimikätkyessään.


Jouluyö, juhlayö.
Paimenill´ yksin työ.
Enkel´ taivaasta ilmoitti heill´:
Suuri koittanut riemu on teill´
Kristus syntynyt on,
Kristus syntynyt on! Jouluyö, juhlayö.
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
olkoon suosio suur´,
olkoon suosio suur!


Säv. Franz Gruber
San. Joseph Mohr, suom. G. O. Schöneman

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Suolahuurrelyhty

Tässä kiva ohje suloisen suolahuurrelyhdyn valmistamiseen.
Laita pienen  lasipurkin pohjalle  n. 1 cm  karkeaa merisuolaa 



Lisää  vettä suolan päälle vain niin paljon, että suola juuri ja juuri peittyy. Suola ei saa jäädä purkin pohjalle lillumaan, joten vain niukasti vettä.



Aseta purkki lämpimään paikkaan.
Suola alkaa kiipeilemään pitkin purkin reunoja!
 Oman lyhtyni laitoin aluksi lämpimän takan päälle. Hetkisen kuluttua innostuin ajatuksesta viedä se lämpimään saunaan. Yllätys olikin melkoinen, kun huurrelyhtyni oli valmis reilun parin tunnin kuluttua! Normaalissa huonelämpötilassa lyhdyn huurre valmistuu huomattavasti hitaammin, ehkä parissa päivässä.


Lopputulos on kauniin kuurainen.




Huurretuikun valmistuttua laitoin purkin pohjalle tuikkukynttilän. Se paloi kaunisti huurteen läpi hehkuen. Vesisadetta tuikku ei tietenkään kestä:)





tiistai 12. joulukuuta 2017

Joululkalenteriarpoja rapsuttelemassa


Meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu, että jokaiselle hankitaan Veikkauksen joulukalenteriarpa hyvissä ajoin marraskuussa. Hinta on 10 e/kappale. Noin joka 2. arpa voittaa. Joka joulu vähintään yksi on voittanut, muttei ikään pariakymppiä enempää.

Vuonna 2016 sitten siippani yllätti voittamalla 100 euroa ja juniori vitosen. Kerrankin pääsimme voitolle:)


Lapsilleni - isoille sellaisille -  opetan myös edelleen itsesäätelyä ja itsehillintää tällä kalenterilla. Vain yksi luukku näistäkään avataan per päivä. Siinä se sinni kasvaa. Nuorimmaiseni tosin kertoi juuri eilen, että kaverinsa jo raaputti koko arvan, kun tilanne vaikutti sen verran otolliselta. Lopputulos: yksi joulupukki lian vähän, eli ei tullut päävoittoa eikä mitään muutakaan. 

Tänä vuona arvan raaputtaminen on nyt puolivälissä. Arpojen raaputtelua perhepiirissä  on kiva seurata. Olemme todenneet, että ne arvat, joissa alku on lupaavin, ovat yleensä suurin pettymys viimeisenä päivänä. Jos taas jo alussa löytyy runsaasti pienten voittojen luukkuja, on se vitonen aika varma nakki:)

Tämä oli muuten eka joulu, kun perheeseemme ei hankittu suklaajoulukalentereita, pelkät paperiset arvat vain:)

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivä 2017

Paljon onnea, Suomi 100!

Pienessä pakkassäässä on Suomi-juhlaa vietetty aamusta iltamyöhäiseen.

Tässä muutamia  kuvia päivän varrelta:

Isäinpäivälahjaksi isälleni ostama "Veteraanikukka" Amaryllis kukkii ihanasti juuri itsenäisyyspäivänä - niin kuin pitikin.


Havuja ja juhlatulta. Niin suomalaista.


Kaarlelan kirkko Kokkolassa juhlavalaistuksessa.


Isoisäni sankarihauta. Kolmas vasemmalta Lappajärven sankarihaudalla.


Jokaiselle sankarihaudalle oli aseteltu kaunis havuseppele. Niin ihanaa!



Kaunista itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Hyvän joulumielen resepti


Tässäpä tulla tupsahtaa sunnuntaikokkaajille vähän parempi resepti!
Toivottavasti löydätte kaikki ainekset vaivattomasti!:)))

Ps. Itse tapaan tehdä kaksinkertaisen annoksen, jolloin  joulumieltä riittää reippasti yli joulunpyhien ja maku vain paranee vanhetessaan!

Hyvän Joulumielen resepti


2 dl ystävällisyyttä
2 dl ymmärrystä
2 dl itsehillintää
3 dl epäitsekkyyttä
1 dl rauhaa
1 dl hiljentymistä
2 dl naurua

hyppysellinen huumoria
ripaus reipasta mieltä
pussillinen iloa


Sekoita muut ainekset pussilliseen iloa. Mausta lautapeleillä, kirjoilla, kynttilöillä, suklaalla, ulkoilulla...Koristele mahdollisuuksien mukaan vitivalkoisilla lumihiutaleilla. Nauti. Säilyy noin kolme päivää, vähintään vuorokauden.

LÄHTEET: Yle Akuutti. Rauhaa, ystävällisyyttä ja hyppysellinen huumoria – joulukyselymme vastauksista syntyi hyvän joulumielen resepti. [Rauhaa, ystävällisyyttä ja hyppysellinen huumoria – joulukyselymme vastauksista syntyi hyvän joulumielen resepti] Luettu 1.4.2017.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Nostalgiaa joulupöydässä...

Kävin fiilistelemässä joulua ns., Draken talossa Kokkolassa. Talo on vanha käsityöläisperheen koti, joka on testamentattu kaupungille museokäyttöön. Ehtona on, että koti täytyy säilyttää asutun näköisenä sellaisessa muodossa, kun se oli viimeisten asukkien sieltä lähtiessä. talo sijaitsee Neristanin puutalokaupunginosassa keskustassa.



 Näin joulun alla Draken talo puetaan  jouluasuun. Tarkemman kuvauksen Draken joulusta voit lukea täältä.  Joulusivun blogissa pääset kurkkaamaan nostalgisiin joulutarjoiluihin.



                            















Eikö olekin ihanan nostalgista!

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kaunein yö

Jo taas löytyi niin ihana ja juhlava joululaulu oppilaiden laulettavaksi joulukirkkoon! Ihan parhaita hetkiä, kun tekee löydön. Kuulee, ja kuuntelee ensimmäistä kertaa. Ja sitten haluaa kuuunnella uudelleen, uudelleen...


Kaunein yö

 On kaunein yö on juhlayö
 ja suuri rauha koskettaa nyt maailmaa 
niin hiljainen yö toiveiden
 kuin soisi avaruus näin luojan kunniaa 

Kun rauhan sydän saa
 en pyydä parempaa soi laulut lapsuuden 
taas tunnen juhlan sen 
On kaunein yö on juhlayö 
kun poika Marian on tullut maailmaan 
kun poika Marian on tullut maailmaan

 On kaunein yö on juhlayö
 se vieläkin voi arjen taakse kuljettaa
 niin hiljainen yö toiveiden
 tuo kaukaa tänne sydänmaiden tunnelmaa
 Ja tumma kirkkomaa niin kirkkaan hohteen saa
 kun liekit tuhannet tuo meille terveiset

 On kaunein yö on juhlayö
 kun poika Marian on tullut maailmaan 
kun poika Marian on tullut maailmaan.

Säv. Jussi Rsinkangas
San. Pekka Samuel Laaksonen

Ja nuotitkin löytyy kätevästi netistä...
Laululla on ikää jo toistakymmentä vuotta. Se voitti vuonna 2004 Nurmeksen valtakunnallisen joululaulukilpailun. 

lauantai 4. marraskuuta 2017

Pyhäinpäivä


Marraskuun ensimmäinen.
Lumeton. Pimeä. Hiljainen.

Mutta illalla syttyivät kaikki tähdet
hyvin liki maata
kuin olisivat halunneet nähdä
suuren pimeän läpi
     -uteliaisuudesta tai valaistaakseen
       samantekevää-
Mutta valaisivat.
Ja kun löysivät kuvansa joesta
ne aivan hullaantuivat tuikkimaan
vilkuttamaan hymyilemään.
Niin suuria
niin alhaalla
että niitä olisi voinut poimia
kuin joulukuusen koristeita.

Ja laulu
         huilu
         mistä se yhtäkkiä
mikä lintu voisi laulaa
helistä iloa
marraskuun tähtien alla.
-M. Leinonen.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Joulukukkasuosikki

Mikä on sinun joulukukkasuosikkisi?

Viime jouluna minun kukkapöydälläni oli tukku punaisia tulppaaneja. Haaveilin hakevani niiden seuraksi havupuun oksia, mutta kiireessä se unohtui. No, kauniita ovat sellaisenaankin.


Lempikukkani on ehdottomasti amaryllis. Viime jouluna minulla oli ensimmäistä kertaa valkoinen sellainen. Se näytti aika juhlavalta. Toissa jouluna ostin irtokukkina pitkiä, lähes metrin pituisia punaisia amarylliksiä. Upeampia en ole ikinä nähnyt.

Joulupöydässäni oli viime vuonna myös pieni sypressi, johon oli laitettu valkoista sumutetta ja koristeeksi lahjapaketti sekä kulkunen. Sain sen oppilaalta lahjaksi. En tiedä, miten se kestää, mutta sama sypressi on edelleen minulla tallessa kirjahyllyn  päälle nostettuna. Ihan saman näköinen kuin viime joulun aikaankin, vaikken ole sitä kastellut...

Ainut joulukukka, johon en ole mieltynyt, on hyasintti. Muuten tykkäisin, mutta hajusteherkkänä nenäni menee hyasintin tuoksusta täysin tukkoon. Joskus olen hyasintteja saanut oppilailta, olen niitä kiikutanut sitten mummolle. Joskus olen ajatellut, että hyasintin voisi myös jäädyttää pihakoristeeksi. Ehkä seuraavan kerran testaan, kun tulee mahdollisuus!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Joulupukki on jo reessä...

Törmäsin tähän pukkivanhukseen kirpputorilla. Ei ollut mikään halpa pukki; olikohan hinta peräti 140 euroa. Joten ostamatta jäi. Kuva oli sentään pakko napata. Suloinen pukki ja huolella tehty. En tiedä, löysikö se tietään uuteen kotiin.



Joka tapauksessa selvä merkki joulun odotuksen luvallisesta  alkamisesta, eikö!