perjantai 10. joulukuuta 2010

Haluan himmelin!

Monivuotinen haaveeni on edelleen täyttymystään vailla! Haluan nimittäin himmelin! Aikoinaan ystäväni isä teki oikein urakalla himmeleitä ja silloin ihailin niitä...Jestas, että osasivat olla kauniita! Joskus yritin itsekin sellaista väsätä, mutta yritys raukeni jo alkuunsa. Totesin, että olen pikkutarkkuuta vaativaan työhön aivan liian suuripiirteinen.

Pitäisi kiertää myyjäisiä. Ehkä niistä löytyisi kaunis himmeli. Joissain myyjäisissä näin jonkunlaisen, muttei se mielestäni ollut tarpeeksi kaunis... Netistä löytyy kauniita himmelikuvia. Ihastelen niitä tässä aikani kuluksi.



Kuva Käsityövakan sivuilta                   

 
Kuva Kotilieden sivuilta

Ja jos sinäkin innostuit kauniista ja perinteisistä olkikoristeista,niin oheisesta Käspaikan linkistä löytyy selkeät ohjeet!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Piparipuuhia

Meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu leipaista piparit yleensä itsenäisyyspäivänä. Niin teimme sitten tänäkin vuonna. Perheen kuopuksen kanssa ensin etsimme muotteja esille. Ihan kaikkia ei viitsitty tonkia laatikoista pöydälle, kun ei taikinaakaan ollut tällä kertaa ylettömästi. Meidän perheessä ei piparit hirveästi kulu, mutta silti ihan leipomisen vuoksi pikkasen joka joulu niitä väännetään. Onhan siinä oma tunnelmansa ja lapsille mieluisaa: )


Poika paineli innoisssaan muotteja taikinaan. Samalla opeteltiin, miten muotti kannattaa sijoittaa, että taikinasta saisi kerralla mahdollisimman paljon pipareita. Jonkinlaista hahmottamista mittaa kai tämäkin..


Kun eka pellillinen oli saatu onnekkaasti paistovalmiiksi, saapui isompikin poika taikinanjaolle. Meinasi koko touhu muuttua kilpailuksi taikinasta. Isompi tuumasi, että voiskos joskus tehdä piiparitaikinan ihan vaan raakana syötäväksi, kun se maistuu silloin kaikista parhaalta:/ No, näkökulma tämäkin! Ehkä oma ajatusmaailmani on liian rajoittunut vain. tällaiseen ilotteluun...


 Loppu hyvin, kaikki hyvin - ei yhtään palanutta piparia, vaikka läheltä taas kerran liippasikin. Kiva niitä oli paistella ja maistella... Jostain löytyi tilanteeseen sopiva runonpätkäkin:


Olen pieni pipari,
siirapilta maistun.
Ruskea on värini,
kun uunissa mä paistun.
Karamellinapit rinnustani koristaa.
Joulupöytään aattona minut
muiden kanssa laitetaan.

(-Tunt.-)

Puhti ei tällä kertaa riittänyt enää piparien koristeluun, sillä samaan aikaan alkoivat linnan juhlat. Ja sehän on ihan pakollinen hetki istahtaa töllötimen ääreen. Alla kuitenkin kuva kauniisti kuorrutetusta piparista, joka keikkui  Suomenlinnan joulukuusessa. Sellainen kiva ja  perinteikäs kuusenkoriste se siellä oli omenan kera: )



maanantai 6. joulukuuta 2010

Sinivalkeaa juhlapäivää!


Itsenäisyyspäivä on kaunis!Sopii hyvin talviseksi juhlaksi. Vastasatanut lumi kimmeltää pihaan vietyjen kynttilälyhtyjen ympärillä. Lippu lepäilee salossa, on lähes tyyntä. Pimeässä illassa tuikkii kuistin kyntteliköt ja muut jouluvalot.

                                      

                                              


                              

                                            

Tänään olen tehnyt monenlaisia jouluvalmisteluja, niitä perinteisiä, jotka kuuluu asiaan yleensä joka itsenäisyyspäivä. Joulukorttien tekoa, pipareita, torttuja... Mutta niistä joku toinen päivä enempi! Metsässäkin kävin kävelyllä. Harmittelin, ettei tullut ajoissa kerättyä talteen sammalta ja jäkälää. Yleensä olen ennättänyt hyvin, kun ei ole ollut tähän aikaan lunta paljoakaan maassa, nyt ei onnistu...Jää jouluasetelmat tekemättä. Ensi talvena täytyy olla liikkeellä aikaisemmin!

Itsenäisyyspäivään liittyy paljon kaunista ja mahtipontistakin suomalaista musiikkia. Aikani kuluksi intouduin kuuntelemaan useampia kappaleita. Sitten tupsahti mieleen Suomi Finland - aiheinen videonpätkä, jonka tekaisin vuosi sitten. Vähän kiireellä väsätty ja kuvat vaihtuu liian nopsaan, mutta ei anneta sen haitata: ) Kuvat ovat omia otoksiani ympäri Suomea  ja ylväs musiikki tietysti Sibeliuksen Finlandiaa!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Kuusi seisoo permannolla, kaikkien on hyvä olla...

Tänään lähdin poikien kanssa päiväseltään käymään vanhempieni luona maalla. Kaupungin läpi huristellessani huomasin, että reitin varrelle oli ilmestynyt uusi kukkakauppa. Hetken mielijohteesta keksin piipahtaa kukkaostoksilla. Kauppa olikin kukkuroillaan erilaisia jouluasetelmia. Itselle en ostanut mitään, kun olisin kuitenkin unohtanut ne päiväksi autoon ja jäädyttänyt saman tien...

Vanhemmilleni löytyi mukaan viemisiksi australialainen huonekuusi. Poika valitsi vielä mukaan joulupukkikoristeen multaan lykättäväksi. Aika kivat! Olisin ostanut pienen pieniä kuusenkoristeita, jos olisi ollut tarjolla, mutta enpä ostanut, kun ei ollut.


Odotetusti vanhempani ilahtuivatkin kuusiostoksestani. Isä muisti heti kuusen nähtyään, että oli vuosia sitten nähnyt sukulaiskäynnillä samanlaisen kasvin. Äiti ei moista muistanut, mutta isällä onkin tunnetusti erinomainen muisti: ) Isä tokaisi hetkisen kuusta katseltuaan, että eipä ookkaan joka kodissa australialaista kuusta! Siinä sitä riittää kerskuttavaa naapuruston eläkeläisille: )))



Vanhemmillani ei ole vuosikymmeniin ollut joulukuusta sisällä. Pihakuusi silloin tällöin, mutta tänä vuonna taitaa sekin jäädä laittamatta:/  Kuitenkin ajattelen, että juuri vanhoilla ihmisillä pitäisi olla silmänruokaa ja piristystä ympärillään. Joten jos saa alle kymmenellä eurolla pientä iloa  toisen elämään, on se  vaivan arvoista. 

 

Lapsuusajan jouluista muistuu mieleen muutama hupaisa kuusitarina. Isä ei yleensä jaksanut kauaa etsiä kuusta, vaan otti liki ensimmäisen näkemänsä puun. Kerran muistan äidin ihastelleen, kuinka tasaisen ja tuuhean kuusen isä olikaan  sinä vuonna onnistunut löytämään. Totuus paljastui myöhemmin - isä oli autotallissa tehnyt kuusesta lähes täydellisen porailemalla runkoon reikiä ja tökkäämällä reikiin irtonaisia kuusenoksia...


Toinen kuusitarina on joskus 70-luvun puolivälistä - ilmeisesti se viimeinen kuusi, mikä meillä oli sisällä...Joulun jälkeen vanhempani ryhtyivät riisumaan kuusta koristeista ja pohtivat, että harmillista, kuinka kuusen havuja ennättää joka vuosi tippua ympäri taloa niin paljon, kun kuusi täytyy kantaa koko talon läpi ulko-ovelle. Isäpä näppäränä keksi, että mitäs sitä turhia siivoamaan, kun olohuoneessa on isot ikkunat; nakataan kuusi ulos avonaisesta ikkunasta. 70-luvun taloissa oli tunnetusti isot ikkunat, meilläkin lähes lattiasta kattoon. Kolmikerroksisten ikkunoiden avaus onnistuikin hienosti ja kuusi nakattiin roskaamatta ikkunasta ulos. Jotain oli jäänyt silti huomaamatta: Ulkona oli samaan aikaan paukkupakkanen, ja kun ikkunoita laitettiin takaisin kiinni, rysähti yksi ikkuna tuhannen palasiksi ympäri olohuonetta! Sinä vuonna ei siis havuja, mutta sirpaleita sitäkin enemmän:/ Tuskin  tarvitsee selitellä, miksei kuusta enää sisälle tuotu...

Omiin lapsuusjouluihin  verrattuna kontrasti nykyisen perheeni joulukuusenhankintaan on melkoinen. Mieheni rakastaa metsissä kulkemista ja alkusyksyn ensimmäisistä metsästysreissuista lähtien hän tähyilee kuusia sillä silmällä, josko löytäisi sen kauneimman yksilön. Veljensä kanssa tapaavat kilpailla joka joulu siitä, kumpi onnistuu lopulta löytämään kauniimman.

Miehelleni iskee suorastaan paniikki, ellei sopivaa kuusta ole löytynyt viimeistään lokakuussa: ) Tämänvuotinen kuusi kuulemma antoi odottaa itseään, mutta on jo siis löydetty... Ja voin vielä paljastaa, että meidän perheen kuusenhakureissuilla ei ole ikinä sahaa tai kirvestä tarvittu! Nyt joku tietty jo epäilee, että olemme majavien sukua:/ Paljastan teille perheemme oudot tavat: Mies kun samoilee metsissä haulikko olallaan, niin ampua pamauttaa kuusen poikki aina pyssyllään! Meidän pojatkin on kasvaneet kiinni jo tähän jouluperinteeseen: ))) Tämä tuskin on niitä suomenruotsalaisia perinteisiä tapoja, mutta hupaisa joka tapauksessa...


torstai 2. joulukuuta 2010

Mistä tunnet pienen tontun?

Tänään tuli jostain mieleeni Maija Baricin kiva tonttuhenkinen joululaulu. Alunperin se lienee sävelletty Baricin Nukketeatteri Sampoa varten, mutta hyväthän aina leviää muuhunkin käyttöön...Kuvamateriaalin miettiminen videolle oli enemmän kuin helppoa - valitsin kuvaaineistoksi ystäväni Pehtooritonttuja... Mikä sopisikaan aiheeseen paremmin! Ja ei kun nauttimaan!



Mistä tunnet pienen tontun,
mistä tunnet pienen tontun?
Punaisesta lakistansa,
punaisesta lakistansa.
Harmahasta parrastansa
harmahasta parrastansa
hymystänsä lempeästä,
hymystänsä lempeästä.
Katseestansa veikeästä,
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun,
siitä tunnet pienen tontun.


Mistä löydät pienen tontun,
mistä löydät pienen tontun?
Polulta taapertamasta,
polulta taapertamasta.
Tieltä tepastelemasta,
tieltä tepastelemasta.
Hämärissä huiskimasta,
hämärissä huiskimasta.
Lasten korvaan kuiskimasta,
lasten korvaan kuiskimasta.
Sieltä löydät pienen tontun,
sieltä löydät pienen tontun.


-Maija Baric-

tiistai 30. marraskuuta 2010

All over the world!

Tämän blogin kautta tajuaa joulun  (ja myös netin) merkityksen jollain tavalla eri lailla kuin aikaisemmin! Asettaessani Joulusivuilleni vierailijalaskuria, kuvittelin että saattaisin saada vierailuja muutamasta maasta
- ehkä Ruotsista, Yhdysvalloista, Kanadasta ym. paikoista, joissa elelee paljon Suomesta lähtöisin olevia  ihmisiä.

Olen siis ollut enemmän kuin hämmentynyt, kun reilun kuukauden aikana vierailijoita on tullut ovista ja ikkunoista - nyt jo 18 eri maasta! Enää on valloittamatta maanosista kokonaan vain afrikka! Kyllä kai sielläkin sentään muutama isontalonantin jälkeläinen jo tepasteloo: ) Jotta sitä odotellessa!  Taitaa olla niin, että suomalaisia on levittäytyneenä aika lailla maailman joka kolkaan ja näin joulun alla iskee kaipuu siihen jouluun, jonka itse on lapsena kokenut.

free counters

Vaikka itse asunkin Suomessa, osaan ehkä aistia jotain tuosta kaipuusta. Oma lapsuuden perheeni asui pienellä suomenkielisellä maalaispaikkakunnalla, jossa joulua vietettiin pienimuotoisesti ja vaatimattomasti. Nykyinen perheeni on kaksikielinen. Mieheni suku on ruotsinkielinen ja vaikka elämä noin yleensä on hyvin samanlaista kuin missä suomalaisessa perheessä tahansa, niin silti jouluihimme  ja muuhunkin elämäämme kuuluu myös paljon suomenruotsalaisuuteen liittyviä asioita. Jo viidentoista vuoden ajan miehen suku on tullut viettämään aattoa meille. Enpä olisi silloin nuorena uskonut, että  joskus vielä emännöin suomenruotsalaisten joulukalaaseja:/  Silti parhaat jouluni olen viettänyt erämaamökissä vailla hälinää... Jotenkin vain nautin hiljaisuudesta ja rauhottumisesta enemmän.

Huomenna on jo joulukuun ensimmäinen päivä, se kauan odotettu. Ja tämä sen vuoksi, että huomen aamuna nettijoulukalenterini ensimmäisen luukun pitäisi aueta. Tervetuloa kurkistelemaan sinnekin!