sunnuntai 23. joulukuuta 2018
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Kauneimmissa joululauluissa 2018
Se ilta vuodesta, että kun kello lähestyi iltakuutta, hyppään autooni ja kirkkoon. Kauneimmat joululaulut! Vaihtelen joka vuosi kirkkoa, missä käyn joululaulut laulelemassa. Tänä vuonna menin Kokkolan kaupunkikirkkoon. Hauska veto summanmutikassa, sillä jo käytävällä hyvä ystäväni tuli vastaan ja hyppäsi kaulaani. En ollut tiennyt, että hänen eräs kokoonpanonsa esiintyi ko. tilaisuudessa. Oli ihanaa kuunnella - paitsi, että toinen korvani on tukossa, enkä oikein kuule kunnolla kokonaisuutta. Laulaakaan en oikein kovaa tohtinut, kun en kuullut, laulanko nuotista, vai sen vierestä. Kiusallista.
Tämän vuoden lauluvihkosessa ei itselleni ollut juurikaan vieraita lauluja. Niitä aina odotan...Paras laulu vuosi toisensa jälkeen on "Maa on niin kaunis", joka suvereenisti oli tänäkin vuonna se viimeinen laulettava. Ihanaa näitä tuttujakin, perinteellisiä laulella!
Tunnisteet:
joululaulut,
Kokkolan Kaupungin kirkko
maanantai 10. joulukuuta 2018
Joulumyyjäisissä
Viikonloppuna pääsin ilokseni pistäytymään vanhan ajan joulumarkkinoilla Kaarlelassa. Siellä on aina idylliä ja joulutunnelmaa ihan ilmaiseksi.Tosin tänä vuonna tuli samaan syssyyn myös lunta. Myyjät kojuissaan peittelivät epätoivoissaan neuleitaan, jotka auttamatta kostuivat.
PIdän kovasti tuosta Kaarlelan kotiseutumuseon alueesta, jossa markkinat perinteisesti ovat. Itse asiassa museon päärakennus on siippani suvun vanha koti, Siellä ovat tepastelleet monet sukupolvet ennen häntä. 1970-luvulla iso ja mahtava pohjalaistalo siirrettiin museooaluelle uuteen elämän.
Tunnen joka kerta museossa käydessäni tavatonta kodikkuutta, vaikkei kyseessä ole edes oman sukuni talo. Talolla on sielu ja minulle sielä on paljon perinteitä siippani ja lasteni menneisyydestä.
Intaannuin ostelamaan kädentaitoja, kun itse en ole vuosiin kovin kummoisa ennättänyt.
Mukaani tarttui kuusenhavuista tehty porrasmatto (oi ihanuutta), kuivatettu ja pajunvitsalla solmittu saunavasta sekä vanha kunnon risuluuta. Oi, että olen ostoksiini tyytyväinen!
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Kaunista...
Eilen asioin kaupungilla. Oli jo iltahämärä. Ajoin autolla paikallisen Mannerheiminaukion, entisen Kauppatorin, ohitse. Pysäytin auton. Niin kaunista.
Aukiolla on joka joulunaika pystytettynä kuusi, joka valaistaan. Alue on Kokkolan vanhaa osaa - tässä paikalla on ollut elämää jo satoja vuosia. Takana näkyvä Raatihuone on toiminut joskus kaupunginvankilanakin... Kovin näyttää nykyihmisen silmiin idylliseltä vankilaksi...
Satoi muutamia lumihiutaleita, ei paljon, mutta sen verran, että maa peittyi valkeaan. Kuusta voisi tuijotella ikuisuuden, olla kiirehtimättä mihinkään...Tätäkö on joulurauha?
sunnuntai 25. marraskuuta 2018
Paperitähtikoriste
Jos tekee mieli aloittaa jouluaskartelut, niin tässäpä kiva juttu! Joulukoriste on tehty yksinkertaisesta, valkoisesta paperipussista, onko niiden nimi nyt eväspussi virallisesti vai mitä ikinä lie.... Tietysti pussin väriä muuntelemalla saa aikaan vaikka minkä saävyisiä koristeita...
Koulussamme oppilaat tekivät näitä joulupajassa innoissaan. Palkitsevaa, kun työ on oikeasti näyttävä ja sellainen, joka on kiva ripustaa omaan kotiin esille.
Paperipusseja tarvitaan n. 6-10 pussin pino. Pussit ladotaan päällekkäin ja jokaisen pussin keskiosan saumakohtaan ja alareunaan (josta pussit ovat siis kiinni) toiselle puolelle laitetaan liimaa, johon seuraava pussi painetaan samaan pinoon päälle.
Seuraavaksi pussipino leikataan pussien keskiosasta alkaen suuaukkopuolta kohden vinosti (kolmiomuoto). Eli reunat kapenevat.
Lopuksi koko viuhkaavataan ympyrän muotoon auki. Alimmainen ja ylimmäinen pussi myös liimataan yhteen. Yhteen sakaraan tehdään reiìttimellä reikä. Siihen solmitaan ohut rullalanka, josta koristeen voi ripustaa.
Kuvan tähteä on fiksattu leikkaamalla tyypilliseen "lumihiutaleaskartelun" mukaisesti sen ollessa vielä "pinomuodossa". Jos ei halua kruusattua mallia, sekin on mahdollista.
Ihanaa joulunodotusta ja siihen valmistautumista - jouluaattoon on enää vajaa kuukausi!
Tunnisteet:
jouluaskartelu,
joulukoristeet
torstai 6. syyskuuta 2018
Kohta kai on joulu ainainen...
...ainakin mikäli voidaan päätellä mitään joulumusiikin soittokaudesta.
Jouluradio toimii nyt nimittäin ympäri vuoden. Jee!
Jouluradio toimii nyt nimittäin ympäri vuoden. Jee!
Ja ei kun nupit kaakkoon ja fiilistelemään!
torstai 5. heinäkuuta 2018
Jouluksi villapaitoja?
Haluaisin olla se, jonka paketeista joulunaikaan avautuu pehmeitä, omatekoisia neuleita. Vaan siihen on matkaa. Jokuset sukat, lapset tai vauvantöppöset on saateltu jonakin jouluna onnistuneesti matkaan, mutta siihen se sitten kiireissä jääkin.
Netistä katsaseltuna tämäkin kenttä laajenee. Näyttää tulleen ihan jouluneulekauppakin uutuutena. Entä jos tilaisi läheiselle - niin tai itselleen - joulunalusaikaa elävöittämään erilaisen jouluneuleen? Olisi hetken aikaa ihan bling bling ja tuikkisi kilpaa jouluvalojen kanssa...
Erityisen hauska olisi takkatulta tuikkiva led-neule tai tietysti suomalaiseen nenään istuisi myös poropaita tuikkivine sarvineen...Voisin jo sieluni silmin nähdä oppilaideni silmät, jotka kilpaa vilkkuisivat neuleeni valojen kanssa...
Jouluun on aikaa enää alle puoli vuotta. Tästä se valmistautuminen taas käynnistyy!
Netistä katsaseltuna tämäkin kenttä laajenee. Näyttää tulleen ihan jouluneulekauppakin uutuutena. Entä jos tilaisi läheiselle - niin tai itselleen - joulunalusaikaa elävöittämään erilaisen jouluneuleen? Olisi hetken aikaa ihan bling bling ja tuikkisi kilpaa jouluvalojen kanssa...
Erityisen hauska olisi takkatulta tuikkiva led-neule tai tietysti suomalaiseen nenään istuisi myös poropaita tuikkivine sarvineen...Voisin jo sieluni silmin nähdä oppilaideni silmät, jotka kilpaa vilkkuisivat neuleeni valojen kanssa...
Jouluun on aikaa enää alle puoli vuotta. Tästä se valmistautuminen taas käynnistyy!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)