Näytetään tekstit, joissa on tunniste adventtihartaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste adventtihartaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. marraskuuta 2013

Koululaisten adventtihartaus

On jälleen joulunaika!

Tänä vuonna vietimme adventtihartautta vaihteeksi koulun salissa. Sitä ennen, aamukahdeksalta, koristelimme oppilaideni kanssa joulukuuset koulun aulaan.







Uuttera kollegani vastaa vuosi toisensa jälkeen juhlan suunnittelusta yhdessä seurakunnan edustajan kanssa. Tämän vuoden juhla toteutettiin nuoriso-ohjaajan  avustuksella, kuten useina vuosina aiemminkin.


Koulumme panostaa näihin perinteisiin juhliin ja isossa osassa on musiikki. Suunnittelemme juhlat  ajoissa ja harjoittelemme paljon sekä luokittain että  koko koulun yhteisissä harjoituksissa. Tutuksi tulleita lauluja on  juhlassa mielekkäämpi laulaa ja on hienoa, kun koko sali raikuu lasten äänistä. Laulut oikeasti osataan ja iloitaan niiden esittämisestä!

Arvaatkaa vaan, onko hienoa soittaa pianoa, joka on koristeltu näin kauniisti! Aivan liikutun kunniasta joka kerta...



Tämän vuoden laulut olivat perinteisempiä, "vanhempia" kuin vuosiin. Suurin osa oli poimittu  virsikirjasta. Mielestämme on yleissivistystä, että  nämä nykynuoretkin hallitsevat omassa aikuisuudessa aikanaan useampia virsiä, jotka kuuluvat osana moniin yhteisiin tilaisuuksiin...

Juhla alkoi selkääsanaisen oppilaan tervetulotoivotuksella. Ensimmäinen  kynttilä syttyi "Nyt sytämme kynttilän"-laulun aikana.Tämän jälkeen lauloimme lasten virskirjasta Lasten adventtilaulun. "Valmistakaa Jeesukselle tie tasaiseksi, aukaiskaa portit Vapahtajalle..."

Tähän lauluuun liittyy hupaisa muisto viikon varrelta. Istuimme oppilaiden kansa bussissa.Pari 1. luokan pikkutyttöä aloitti laulun. He lauloivat sydämensä kyllyydestä koulussa opeteltua. Nojasin bussin istuimen selkämykseen päivän touhuista  väsyneenä...Jäin kuuntelemaan tyttöjen laulua tarkemmin...

"Valmistakaa Jeesukselle tie tasaiseksi, aukaiskaa portit vapaa-ajalle. Hoosianna, Hoosianna, Hoosianna, Hoosianna, lapset iloisesti laulakaa..." En voinut kuin hymyillä:)))
 




Isot oppilaat lukivat ajatuksia Jeeuslapsesta ja joulun odotuksesta. Olin pyytänyt aiheeseen liittyviä pieniä ajatelmia 4. luokan oppilailta aikaisemmin. Kollega oli yhdistellyt ajatelmia toisiinsa. Kuuntelin mykistyneenä - tekstit olivat todella kauniita! Viimeinen ajatelma päättyi sanoihin "Jeesus-lapsi on seimessä - nyt ja aina!"

Ajatelmien jälkeen lauloimme Jaakko Löytyn "Ilouutisen". Ja sitten perinteisempääkin perinteisemmän virren "Mä silmät luon ylös taivaseen."

Nuorisotyöntekijä piti tämän jälkeen koskettavan puheen aasista ja jouluun valmistautumisesta. Hänellä on taito ottaa lasten ajatusmaailma lähelle.

Tapahtuman loppuosassa lauloimme vielä virret "Luoja enkeleineen" ja "Kuule isä taivaan". Laulujen jälkeen hiljennyimme  rukoukseen. Nuorisotyönohjaja luki  vielä siunauksen ja tilaisuus päättyi "Oi Jeesus, ota syliisi"-virteen.



 

lauantai 26. marraskuuta 2011

Adventtihartaudessa

Perjantaina kiiruhdimme heti ruokailun jälkeen koululaisten kanssa kaupunginosassamme sijaitsevaan kirkkoon. Meillä oli tämän vuoden adventtihartaus kirkon tiloissa. Useammin olemme viettäneet sitä koulun salissa, mutta molemmissa on puolensa...

Joulun ajan tilaisuuksiin on aina kiva mennä, koska kirkko on silloin tavallistakin juhlavamman näkönen joulukuusineen ja joulumusiikkeineen.

Juhla alkoi tietystikin hyvin perinteisellä "Nyt sytytämme kynttilän"-lastenvirrellä. Tai perinteisellä ja perinteisellä - totesin oppilaille, ettei kyseistä laulua ollut vielä olemassakaan omassa lapsuudessani. Hyvin se on silti paikkansa lunastanut. Samalla syttyi ensimmäinen adventtikynttilä.



Laulut olivat keskeisessä osassa hartaustamme. Minä sain kunnian toimia kirkossa kanttorina. On helpompaa sillä tavalla, koska lapset ovat tottuneet laulamaan säestystyylini mukaisesti:) ... Olen aina pitänyt kirkossa soittamisesta ja laulamisesta erinomaisen akustiikan  sekä juhlavien puitteiden vuoksi.



Lauloimme hartaudessa lisäksi seuraavat laulut ja virret: Ratsastaja, Tiellä ken vaeltaa, Kuule isä taivaan ja Kuningasten kuninkaalle. Tietysti hartaudessa lauloimme myös Hoosiannaa ja se jos mikä on ihana (vaikkakin haasteellinen soitettava). Hoosianna-virrellä on pitkät perinteet, tosin se tuli suomalaiseen virsikirjaan vasta viimeisen virsikirjauudistuksen myötä vuonna 1986. Itse virsi on sävelletty kuitenkin jo 1700-luvulla.

1Hoosianna!

G. J. Vogler n. 1795



-Matt. 21:9 pohjalta. Suom. 1871. Virsikirjaan 1986 (Virsipohja lainattu täältä.)-

 Hartaus päättyi siihen, kun 4. luokan oppilaani tulivat kirkon eteen laulamaan "Taivas sylissäin." Kaunista...



Joulutunnelma lähtee aina tästä!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Sydämet siellä syttyy...

Viime yönä, kun en saanut unta kiinni, otin kirjastosta lainaamani joulurunokirjan esille. Mikähän siinä on, että niin moni hyvä teos on onnistuneesti kätkeytynyt vaatimattomien kansiensa väliin. Tämän "jouluhelmen"  löysin  ihan vahingossa kahden paksun opuksen välistä arasti punastelemasta...


En tiedä, onko kyseessä jokin juhlapainos, mutta joka tapauksessa kirjan etukantta koristaa komiasti Kokkolan tervatynnyri-vaakuna. Kirjan nimi on Armahin joulunaika" ja sen on koonnut Eero Salola." Kirja on painettu jo vuonna 1945.

Kirja on siis kokoelma aikakautensa joulurunoudesta. Mukaan on mahtunut niin L. Onerva, Eino Leino, Immi Hellen, Arvi Lydecken, kuin moni muukin tuttu ja myös muutama hieman vieraampikin nimi. Oikeastaan minua ei suuresti yllättänyt, että hurmaannuin eniten Lauri Pohjanpään runoihin. Olen koko ikäni ollut runofriikki ja viime joulun ehdoton suosikkini oli Pohjanpään "Jouluruno", jonka voit lukaista Joulukalenterit -sivuiltani  (vuoden 2009 kalenteri, nro 12)!



Tällä kertaa sydämeni syttyi eniten  Joulu-uni" ja "Metsien joulu".-nimisille runoille.  Lupaan, että tulen käyttämään niitä tämänvuotisessa joulukalenterissani! Mutta vielä täytyy malttaa jokunen päivä...

Koulussa on hulinaa ja huisketta riittänyt. Perjantaina vietämme koko koulun yhteistä adventtihartausta. Lauluharjoituksia ämpätään koulupäiviin, vaikka tiedämmekin jo, että oppilaamme tulevat jälleen kerran laulamaan kauniisti! Yhdessä laulaminen tuo kivaa tunnelmaa, joka kuuluu asiaan!




maanantai 25. lokakuuta 2010

Tontut mielessä...

Koulu alkoi tänään viikon syysloman jälkeen. Ei ihan intoa uhkuen, sillä olen täydellisen flunssainen. Saa nähdä, vetääkö peti puoleensa vai tokenenko tästä jaloilleni...Opettajanhuoneessa kajautin ilmoille "eilen oli kuulkaas tasan kaksi kuukautta jouluaattoon"-huudahduksen. Se taas sai aikaan levotonta liikehdintää opettajakunnan mieliin. Adventti - ja joulujuhlajuttuja tässä täytyy yhdessä alkaa pikimmiten suunnitella! Niitä vuoden kohokohtia (vaikkakin työläitä aikoja).

Omien kolmosluokkalaisten kanssa riittääkin treenattavaa, sillä meidän luokka on kutsuttu laulamaan adventtihartauteen. Ajattelimme kajauttaa ilmoille "Taivas sylissäin" ja " "Niityllä lunta". Eiköhän yleisöön uppoa - mun luokka on huippu laulajaporukka, jeee...

Tuttavani  puolestaan on huippu käsityöläinen! Tänään sain häneltä valokuvia noista parrakkaista tonttusista. Aion rustata tänne hänen tontuilleen ihka oman sivun, jahka kerkeän. Sitä odotellessa tässä esimakua: ) Suloisia, vai mitä!