Joululehtiä etsimässä

Tässä taannoin olin sisareni kanssa Vaasassa kirpparireissulla. Päätin, että katsastan huikean ison kirpputorin hyllyistä etenkin joululehtiä. Siskollekin huikkasin, että pitää silmänsä auki, jos lehtiä notkuu hyllyissä. Kolmen tunnin kiertelyn jälkeen siskon kanssa treffasimme. Siskoni katsoi huuli pyöreänä ostoskoriani, joka pursusi joululehtiä. Siskoa nauratti, sillä hän ei ollut löytänyt ensimmäistäkään. Kertoi, että ainut jouluun liittyvä matkan varrella oli  ollut "Joulua pakoon"-niminen kirja: ))) Ei ehkä ihan sitä, mitä minä etsin:/

Tässä osa noista ihanista lehdistä - osa ihan uusia, osa vuoden, parin takaa. Millään en raaskisi noita lehtiä alkuperäisellä hinnalla ostaa. Ihanaa, että on mahdollisuus hankkia ne huokeamminkin! Ihmiset näyttävät pitävän joululehtensä hyvässä kunnossa! Näissä ei hirveästi ole väliä silläkään, miltä vuodelta lehdet ovat peräisin.




Ruotsinkielinen Julmagasinet-lehti ja vielä aivan uusi. Vaikka teksti on ruotsiksi, niin kuvat kertovat silti enemmän kuin tuhat sanaa.

Tässä aivan upouusi taika lehti tältä vuodelta. Aikaisemmat lehdet ovat olleet myönteisiä yllätyksiä, mutta tämänvuotinen lehti ei kovin kummoista tarjonnut:(

Tässäkin uusi lehti. Välissä oli iso arkillinen kauniita pakettikortteja. Ihan kiva lehti selailla.

Tässä myös  ruotsinkielinen Julmagasinet-pläjäys, taitaa olla vuodelta 2009. Aika paljon reseptejä ja neulontaoheita mukana.

Maalaisunelma on edeltäjiinsä nähden hieman eri tyylinen. Se tarjoaa kauniita sisustuksia, ei niinkään askerteluideoita.

Kiva noita lehtiä on selailla. Aivan upeita kattauksia ja koristeluita ihmisten joulukodeissa. En tiedä sitten, kuinka todenperäisiä ovat.

Seuraavalla kerralla lisää lehtien sisällöistä.



Joosefin ja Marian matkassa

Tänään tein taas viikottaisen kirpparikierrokseni. Olin  innoissani, kun yhdestä pöydästä löysin suurehkot Joosefin, Marian ja Jeesuksen hahmot. Kerrankin oikean kokoiset! Väriltään olivat vaaleat, maalaamattomat ja pohjassa luki "Made in England." 

                                  

Eivät selvästikään olleet uudet, muutamia asiaankuuluvia kolhuja oli kukin hahmo jo saanut, mutta yleisvaikutelma oli oikein siisti.

                                   

Voitte vain arvailla, millaiseen hurmokseen vaivuin, kun seuraavasta pöydästä löysin samantyylisen enkelin! Jopa kokokin oli samankaltainen! Enkelin selässä oli myös paikka kynttilälle.

                                   

Enkeli oli puhtaamman valkea kuin muut hahmot, mutta eikös se sovikin enkelille... ja eihän niitä tarvitse aivan vieretysten asetellakaan...

                           

                                     

Mielestäni enkelillä oli kaunis muoto. Nyt täytyisi löytää vielä jostain ihmeestä isoja paimenia, tietäjiä ja eläimiä samantyylisinä:. Eipä paljon puutu:/  Sopisikohan talliksi jokin vanhan appelsiinilaatikon tyylinen puulaatikko? Jostain olen luonut sellaisen mielikuvan. Vaatii vielä kypsyttelyä...

Kotimatka oli hupaisa. Asettelin Joosefin, Marian, Jeesuksen ja Enkelin huolellisesti makuulleen  jeepin takapenkille ja lähdin köröttelemään kohti kotia. Mielessäni naurahtelin, että kovin on moderniksi muuttunut Joosefin ja Marian matka -  kahdeksaakymppiä vaakasuorassa valtatiellä eteenpäin... Mietin, että kyllä tämä aina aasin selässä taivalluksen taitaa voittaa, mutta  tajusinkin sitten, että taitaa olla se aasi tällä kertaa ratin takana huristelemassa:/



Rakkain kuusenkoristeeni...

Jos kysyttäisiin, osaisitko kertoa, mikä on rakkain kuusenkoristeesi? Ja jos itse saan vastata, niin kerron sen sinulle: Rakkain koristeeni on pieni, vaatimaton ja keltainen pallo... Tässä näet aarteestani kuvan:

Tuo pallo on jo vanha, se on kuulunut jouluihin niin kauan kuin muistan, ilmeisesti jo vuosia ennen syntymääni. Massapallon ympärille oli  kiedottu ohut keltainen lanka ja pallo koristi mummolani kuusta joka joulu. Kuusen oksille ripustettiin muutaman keltaisen pallon lisäksi myös punaisia ja liloja palloja. Lapsena pidin sitä lilaa palloa kaikkein kauneimpana. Lankapalloa oli ihana silitella, joskus ajattelin, että pallo on sileä, kuin pieni lintu. Ripustuslenkkikin tuntui kuin linnun heiveröiseltä jalalta.

 Paras hetki kuusenkoristelussa oli se, kun kamarin yläkaapista kurkoteltiin tuolinreunalla keikkuen pieni pahvilaatikko!  Perinteeseen kuului myös mummon hokema vieressä "Varovasti, varovasti, ettei kynttilät mene rikki! " Oikeat sähkövalot olivat  punaisessa rasiassa, jossa kannessa oli kynttiläetiketti. Laatikko näytti  arvokkaan näköiseltä. Meillä lapsilla siihen ei ollut asiaa. Netistä löysin kuvan juuri samanlaisista kynttilöistä. Tuntuu hassulta, että ovat ihan Museoviraston sivuilla kuukauden esineenä vuonna 2007! Näyttääkö jonkun muunkin mielestä tutuilta: )

Kuusi koristeltiin  sillä tavoin, että aikuiset  asettelivat ensin arvokkaasti kynttilät oksille. Joka joulu oli oma jännityksensä,  syttyvätkö valot palamaan. Maalla syrjäseudulla varakynttilät olivat aattona tavoittamattomissa, ellei asiaan ollut varautunut jo etukäteen ... Yleensä laatikon pohjalla olikin pari varakynttilää. Ja suorastaan autuas se hetki, kun valot tulvahtivat  hämärässä huoneessa  päälle. Ehkä vertaus tähden valaisemasta kedosta paimenille kuulostaa  tässä yhteydessä hieman ontuvalta, mutta lapsen mielissä asia oli kerrassaan ihmeellinen! 60- ja 70-luvuilla valoja kun ei pidetty turhaan päällä, siihen oli kasvettu kiinni.

Kynttilöiden ja latvaan ripustetun hopeatähden jälkeen oli meidän lasten vuoro. Siskon kanssa ripustelimme  varvistellen kauniista kauniimpia koristeita kuusen oksille. Ongelma oli aina, ettei yläoksille  yltänyt ripustamaan mitään. Laatikossa oli myös monenvärisiä metallikäpyjä, ne olivat uudempia koristeita, ja ne ripustettiin pienestä muovirinkulasta oksille riippumaan.

Laatikon pohjalla oli  myös tavaroita, jotka ihmetyttivät. Esimerkiksi vanhat, aitojen kynttilöiden pidikkeet. Sellaiset hopean väriset. Niitä oli kiva napsutella sormien välissä ja yrittää asettaa oksille. Joskus toivoin, että pidikkeeseen löytyisi oikea kynttilä. En tosin ikinä saanut  tukia pysymään oksilla, joten pian ne olivat taas laatikossa pohjimmaisina...

Kotitekoisena koristeena oli kuusessa paperista tehty rengasketju. Äidin kanssa muistaakseni tein sen yhdessä. Joskus oli myös perinteinen lippunauha, mutta se taisi mennä vuosien myötä nauhasta sotkulle ja heitettiin pois... Meillä oli myös muutama pitkä koristenauha kiedottavaksi kuusen oksille. Nauhat olivat ohuita ja hopeisia, niissä oli lisäksi siellä täällä valkoisia hapsuja. Ei mitään tuuheita hörhelöitä, kuten nykyään, vaan yksinkertaisia, mutta silti niin juhlavia. 70-luvulla koristelaatikoon ilmestyi myös yksi lyhyempi, kullanvärinen nauha Se oli ihana, paljon paksumpikin, kuin se hopeinen. Pikkusisko asetteli sitä kaulansa ympäri ja leikki missiä. Nauha oli vain harmittavan lyhyt, se ei ikinä yltänyt kokonaan kuusen ympäri.

Mutta vielä siitä rakkaimmasta koristeesta... Perheeni muutti pois mummolasta, kun olin alakouluikäinen. Mummo jäi veljensä kanssa kahden pientilalle asumaan. He asuivatkin siellä  yli 80-luvun puolivälin, kunnes mummon veli kuoli.. Siihen asti keltainen pallo piti pintansa ja urheasti kannatteli itseään oksalla joulu joulun perään. Kun mummo muutti vanhustentaloon, ja se pahvinen laatikko jäi elelemään yksikseen yläkomeroon.

Seuraavan kerran kohtasin tuon keltaisen pallon 90-luvun puolivälissä. Mummola oli myyty mummon kuoleman jälkeen ja me tyhjensimme taloa. Vielä kerran sain kiikuttaa tuolin komeron eteen ja varvistella katsomaan, mitä yläkaapissa olisi. Aivan kuin aika olisi seisahtanut, kun  ruskea pahvilaatikko osui silmiini!

 Hitaasti nostin laatikon alas komerosta "Varovasti, varovasti, ettei kynttilät mene rikki! " Istuin lattialle  tutkiskelemaan laatikon sisältöä. Niitä elämän nostalgisia hetkiä... Olisin saanut surutta ottaa koko laatikon itselleni, mutta jostain syystä en  ottanut. Otin itselleni vain sen yhden keltaisen lankapallon, muut eivät laatikosta huolineet mitään. "Ei siellä mitään kummoista oo", kuulin jonkun sanovan. Suljin laatikon ja hiljaa työnsin sen takaisin yläkaappiin. Sinne se kuuluu...

Tuo keltainen pallo on kulkenut siitä lähin mukana omissa jouluissani. Parasta pallossa on sen vaatimattomuus, sellaisina muistan lapsuuteni joulut. Ei lahjoissa rypemistä, vaan tunnelmaa. Joka vuosi perheen miesväki kommentoi jo lähes velvollisuudesta "Voi ei, vieläkö tuo pallo pitää tuonne pistää". Tunnearvoa ei voi näköjään toisten mieliin siirtää. Siitä viis, minun jouluuni tuo pallo kuuluu aina!

Pii, pii, pikkuinen lintu, paleltaako jalkojas...

Eilisen päivän askareihin kuului lintubaarin pystytys. Pojan kanssa pistettiin lintuyhde ensin ojennuksiin. Sen ympärille piti kietoa uusi naru, kun alkuperäinen oli niin heppoisesti kääräisty, että meinasi kaurat lennellä pitkin pihaa. Takapihan puukasasta löydettiin sopivanoloinen keppikin, johon koko komeus sitten laitetiin keikkumaan.

Metsän laidasta löysin yllätyksekseni vanhan puunkannon, joka oli irrallaan maassa. Olen tähän asti luullut, että se on ihan kiinteää mallia...No, parempi näin! Pyöräytin sen metsiköstä pihan laitaan ja viritin vanhan lintulaudan sen päälle. Lopuksi ripottelin auringonkukansiemeniä sekä laudalle että kannolle. Taisi niitä ropsahdella maahankin.

Innoissani tiirailin olkkarin ikkunasta, mutta yhtäkään lintua ei näkynyt:/ Ajattelin jo lintujen ryhtyneen jonkinlaiseen kapinaan. Vaan ei onneksi sentään - tänä aamuna parvi talitinttejä hurahteli ees ja taas ikkunan takana. Olivat vielä hieman varuillaan - josko luulivat ansaksi: ) Toivottavasti rohkaistuvat talven mittaan - niitä olisi aivan ihana seurata.

Pihalla olen muutoinkin häärinyt. Eilen sain laitettua kynttilälyhtyjä terassille. Olivatkin hämärtyvässä illassa kauniita. Kynttiläni vaan olivat niin nopeasti palavia, että täytyy tehdä kynttilävarastoihin  huomenna kunnon täydennys.

Talomme vastapäisellä pellolla on vuosi vuoden jälkeen kasvava joutsenseurue. Alussa niitä oli vain muutama, tänä vuonna päivittäin useampi sata. Laskeutuvat aina aamuvarhaisella pienissä ryhmissä samalle pellolle, jossa on viljantähkiä maassa ja syvänteissä vettä. Oleskelevat samassa paikassa aamusta iltaan välillä siipiään löyhytellen. Nyt ovat alkaneet myös kaakattamaan kovaa. Välillä tuntui jo pihassa, ettei oma puhe kanna keskustellessa, kun lintujen äänet voimistuvat ja voimistuvat. Mulla on arkistoissani varmaan kohta jo satakunta kuvaa noista joutsenista, olen niitä joka vuosi innoissani kuvannut. Viime vuonna voitin joutsenkuvallani yhden valokuvakilpailunkin!

Tänään ei tullut ihan täydellisiä otoksia, en viitsinyt mennä häiritsemään liian lähelle. Kameranikin temppuili, enkä saanut kuvaa ylitse lentäneistä joutsenista, vaikka näyttikin tosi hienolta.

Saappa nähdä, milloin linnut hyvästelevät meidät ja lähtevät viluissaan kohti etelää - nyt on ainakin pakkasta ja lunta sataa...

Pehtooritontuilta terveisiä: )

Customize your own free digital scrapbooking design

Lyhtyjen lumoissa

Viikonloppua pukkaa, enkä yhtään pistä vastaan! Tänään pitikin olla ajoissa liikkeella ja hankkia viikonlopun ruokatarvikkeet,  koska huomenna on Pyhäinmiesten päivä. Huvittaa vieläkin, kun eräs oppilaani kysäisi" koskas nyt sitten on se miesten pyhä päivä?: )))"

Käväisin tavallisuudesta poiketen pienessä marketissa ruokaostoksilla ja olin ylenmäärin  haltioissani, kun kauppaan oli tuotu iso laatikollinen kauralyhteitä myyntiin. 2.20 oli hinta ja ostin yhden lyhteen, vaikka olivatkin aika rumasti pakattuja. Harmi, sillä muutoin olisin ostanut vielä toisenkin... Eli luultavasti oli kahmaistu kasa kauraa kainaloon ja sitaistu pakettinaru  kiireesti ympärille. Ei rahtustakaan sellaista muotoa, mitä näkee kauniissa joulukorteissa: / Mutta ehkä kaura maittaa linnuille joka tapauksessa! Ajatuksenani on huomenna päivänvalossa tehdä linnuille oma ruokabaari takametsikön laitaan...

Huomenna pitäisi laittaa myös lyhtyjä riippumaan terassille. Voi että rakastan niitä! Jos olisin oikein  varoissani, voisin hankkia kymmeniä erilaisia joka puolelle pihaa koristamaan...